Pääministeri vieraili koulullamme

Pääministeri vieraili koulullamme

 

Koulumme auditoriossa jännittyneen tunnelman lomassa tapahtuu vielä paikoilleen asettumista ja kuiskuttelua kuuluu sieltä täältä. Voimme todeta, että kyseessä ei ole mikä vain kouluvierailu, vaan kouluumme on saapumassa aivan erityinen vieras: pääministeri Alexander Stubb. Odottavien oppilaiden ja opettajien katseet haahuilevat jo ovien suuntaan. Kun 10 minuuttia on kulunut, yleisön odotus palkitaan ja arvoisa vieraamme saapuu vihdoin oman pienen tiiminsä saattelemana.

Alexander Stubb ei odottele liikoja vaan siirtyy suoraan asiaan ja ottaa heti yleisön haltuunsa. Hän aloittaa puheensa kertomalla itsestään rehvastelematta: “Mä oon joku pääministeri.” Hän kertoo tulleensa puhumaan kahdesta asiasta, joista kumpikaan ei ole politiikka. Politiikan sijaan puhumme mielestä ja kehosta. Stubb kertoi meille omasta nuoruudestaan muun muassa sen, että hän oli keskiverto-oppilas, jonka mielestä koulu oli ihan kivaa. Lukioikäisenä häntä kiinnosti kolme asiaa: keskiolut, urheilu ja tytöt. Eikä välttämättä aina tässä järjestyksessä. Hänen silloinen unelmansa oli päästä huippu-urheilijaksi. Akateemisen herätyksensä Stubb sai vasta noin 21-vuotiaana.

Pääministeri Stubb neuvoi meitä tekemään juttuja, jotka tuntuvat hyvälle ja oikealle. Jos tykkäät piirtämisestä, tee taidetta. Jos taas olet hyvä urheilemaan, urheile. Anna elämän viedä. Toinen asia, mikä varmasti jäi monen mieleen Stubbin puheesta, on se, ettei koskaan saa kyynistyä. Uteliaisuus ja avoin mieli ovat hirvittävän tärkeitä. Mieltä ja kehoa täytyy molempia treenata, ja kun keho voi hyvin, mielikin on virkeä. Mieli ja keho siis kulkevat käsi kädessä. Kehosta puhuessaan Alexander Stubb muistutti esimerkiksi siitä, ettei ole väliä, miltä keho näyttää, vaan miltä se tuntuu. Jotkut on pitkiä, toiset lyhyitä, on laihoja ja isompikokoisia kehoja, sillä ei ole merkitystä, minkä näköinen keho on, kunhan tuntee olonsa hyväksi. Riittävä lepo, oikeanlainen ja terveellinen ravinto sekä liikunta ovat ne asiat, joita Stubb suosittelee kehon hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Kehoamme täytyy vaalia, ja siitä on pidettävä huolta.

Lopuksi heitetään pallo yleisölle, kun opiskelijat ja opettajat saavat kysyä Stubbilta kysymyksiä.

 

Otatko paljon belfieitä?

  • Sen mä voin sanoo, että mä otan selfejä, mutta en belfejä sen takii, koska mul on aika iso belfie. ( Yleisö retkahtaa raikuvaan nauruun. )

 

Mikä on lempikirjanne?

  • Nelson Mandelan elämäkerta.

 

Kuka tai ketkä ovat esikuviasi?

  • Mun omat vanhemmat. Äitini on edesmennyt, ja mun isäni on 80-vuotias kykyjenetsijä. Isäni on mun esikuva ja idoli, hän on fiksu, rauhallinen, maltillinen ja valo mun elämässä. Hän kehotti aina nuorena koulussa ollessani keskittymään kieliin, niillä pärjäisin elämässäni, mitä ikinä tekisin. Hänellä oli tapana sanoa: “Pojat! Mitä tahansa te teette, mä haluun antaa teille mahdollisuuden opiskeluun.”
  • Urani vaikuttavin henkilö on Antti Satuli. Te ette varmaan tiedä häntä, mutta hän on Suomen EU jäsenyyden uranuurtaja ja otti mut siipiensä suojaan, kun olin Brysselissä töissä. Hän on auttanut ja antanut minulle paljon neuvoja ja vinkkejä.

 

Miten sulla on noin valkoiset hampaat?

  • Emmä tiedä, onks nää valkoset vai ei. Harjaan kuitenkin hampaat joka ilta ja aamu, sekä käytän hammaslankaa ja Jordanin vihreitä tikkuja, jotta pysyy ikenet hyväs kunnossa. Colgatea taidan käyttää. Tämä siis ei ole mainos.

 

Mitä piirteitä arvostat eniten toisessa ihmisessä?

  • Toi on tosi hyvä kysymys! Vapaus, vastuu, sivistys ja välittäminen, yksilön rehellisyys on ykkönen. Luotan ihmisiin paljon, uskon rakkauteen ja tykkään elää onnellista elämää.

 

Pitäisikö Suomessa myydä nuuskaa?

  • En ole päihteiden kannattaja, mutta uskon vapauteen ja vastuuseen. Nyt on liian myöhä hankkia se oikeus, kun siitä on päätetty jo silloin, kun Ruotsi oli ainoa EU-maa, joka sai oikeudet myydä nuuskaa.

 

 

 

Avatar photo
Reetta Reijonen