Nordic Business Forum innostaa yrittämään

Nordic Business Forum innostaa yrittämään

IMG_9012

Kaitsu Rinkinen puhuu opiskelijoille Hyrylän lukion yrityspäivänä.

Maanantaina 3.3.2014 Hyrylän lukion oppilaita ilahdutti vierailullaan yhtiö nimeltään Nordic Business Forum. Muutama firman edustaja piti valmennustilaisuuden yrittämisestä. Yhtiön perustajat, Hans-Peter Siefen ja Jyri Lindén, aloittivat oman yrittäjänuransa alle 20-vuotiaina 2000-luvun alkupuolella pienyrittäjinä. Heidän omat yrityksensä toimivat täysin eri aloilla, mutta sattuman johdosta he tutustuivat toisiinsa markkinoinnin luennolla Jyväskylän yliopistossa. Saman vuoden vaihteessa Hans-Peter siirtyi vetämään Nordic Trust Oy -nimiseen yhtiöön kuuluvaa sijoituspalvelumyyntiryhmää, jonne hän hiukan myöhemmin rekrytoi myös Jyrin. Noin vuotta myöhemmin kaverukset perustivat ensimmäisen yhteisen yrityksensä, joka muun muassa vuokrasi toimistotiloja. Ajatus valmennusliiketoiminnasta oli pitkään muhinut Hans-Peterin mielessä, ja suunnitelmissa oli aloittaa toiminta vuonna 2013. Onnettomuuden johdosta Hans-Peterillä oli aikaa suunnitella valmennusliiketoimintaa, minkä seurauksena aikataulu nopeutui ja jo vuonna 2009 pidettiin ensimmäinen valmennustilaisuus. Toiminta kasvoi räjähdysmäisesti kahden vuoden aikana, ja vuonna 2011 järjestettyyn seminaariin saatiin pääpuhujaksi Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore. Tämän jälkeen seminaareihin on saapunut puhumaan monia muitakin tunnettuja henkilöitä, kuten Jack Welchin, Sir Richard Branson ja Jimmy Wales.

Hans-Peter Siefenin lisäksi Hyrylän lukiossa puhujina olivat Jose Ayala ja Kai ”Kaitsu” Rinkinen, jotka molemmat ovat yrittäjiä.  Tilaisuus alkoi kello kymmenen aikoihin, jolloin oli Ecuadorista Suomeen muuttaneen Jose Ayalan puheenvuoro. Ayala kertoi tarinan siitä, miten hänestä oli tullut yrittäjä. Alun perin hän tuli Suomeen vaihto-oppilaaksi ja vuosia myöhemmin päätti muuttaa pysyvästi Suomeen. Hänestä tuli yrittäjä vuonna 2007, jolloin hän oli huippuelektroniikkaa kehittävässä yrityksessä, joka huomasi, että heidän kehittämänsä materiaali tarttuu seinään. Yritys ei lähtenyt markkinoimaan tuotetta, mutta Ayala näki siinä uuden innovaation, minkä jälkeen hän alkoi harkita oman yrityksen perustamista. Yrityksen perustamisessa ei ollut ongelmia, mutta itse tuotteen hiominen mahdollisille ostajille mieleiseksi oli hankala prosessi. Monien mutkien kautta hänen yrityksensä nimeltään Stannex onnistui kehittämään eräänlaisen muovikalvon, joka tarttuu seinään ja jolle voidaan painaa muun muassa mainoksia.

Nykyään, vain hiukan yli viiden vuoden jälkeen, monet suuret ja maailmalla yleisesti tunnetut yritykset käyttävät Stannexin materiaalia mainoksissaan. Voi vain ihmetellä, mikä on mahdollistanut tämän menestyksen? Ayala antoi tilaisuudessa myös arvokkaita vinkkejä yrittämisestä, joiden avulla hänen yrityksensä menestyy. Ayalan mukaan tavoitteet tulee asettaa korkealle, sillä muuten ei välttämättä ylitä itseään. Nykyisessä globalisoituneessa maailmassa on vaikea keksiä mitään uutta; Ayalan mukaan uuden innovaation kehittämisessä samat asiat tulee tehdä hiukan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ayala peräänkuuluttaa myös sitä, että pienet asiat pitää tehdä huolellisesti. Esimerkiksi tuotteen pitää täyttää ostajan laatuvaatimukset. Markkinoilla menestyy, jos tulee tunnetuksi, ja tunnetuksi tulee, jos erottuu muista.

Ruokavälitunnin jälkeen puheenvuoro annettiin ”Kaitsu” Rinkiselle, joka oli monelle opiskelijalle puhujista ainoa entuudestaan tuttu. Oppilaat saivat kuulla hänen tarinansa lukiolaisesta yrittäjäksi. Rinkinen ei aikoinaan loistanut koulussa ja pääsi lukiostakin läpi ainoastaan kilttien opettajien vuoksi. Koulunkäynnin sijaan häntä kiinnostivat lumilautailu, stuntit ja kuvaaminen. Varusmiespalveluksen jälkeen hän lähti Kanadaan, jossa hän lumilautaili ja kuvasi lumilautailuvideoita. Vähitellen hänen ajatuksiinsa hiipi ajatus siitä, että videoiden kuvaaminen olisi hänen työtään. Rahan saamisen vuoksi hän perusti yrityksen, joka teki kuvaamisen sijaan rakennustöitä. Yritys alkoi menestyä, ja hän pystyi palkkaamaan useita työntekijöitä yritykseensä. Ajatus elokuvien teosta ei ollut kuitenkaan unohtunut ja rakentamalla tienatuilla varoilla hankittiin kuvauskalustoa. Sinnikkään etsimisen jälkeen hän sai kuin saikin sponsorin rahoittamaan elokuvansa. Elokuvan teko ei sujunut täysin odotusten mukaan, joten apuun pyydettiin Rabbit Films -niminen yritys, jonka avulla tehtiin pienistä sketseistä koostuva sarja, jolle annettiin nimeksi Biisonimafia.

Sarjaa markkinoitiin eri kanaville – laihoin tuloksin. Useiden yritysten ja puhelinsoittojen jälkeen Biisonimafia suostuttiin ottamaan Subin netti-TV:seen. Rinkisellä oli kuitenkin onnea, sillä lama tuhosi hänen rakennustoimintansa juuri kun hän sai jalkansa televisiokanavan oven väliin, minkä seurauksena Biisonimafiasta ja hänestä tuli melko tunnettu. Rinkinen oli hyvin persoonallinen puhuja. Hän ei esimerkiksi suostunut käyttämään mikrofonia yleisön pyynnöstä huolimatta. Hän tuli tilaisuuteen jakamaan neuvoja nuorille mahdollisille tulevaisuuden yrittäjille mutta painotti, ettei kannata tehdä samalla tavalla kuin hän. Rinkisen mukaan on kuitenkin tärkeää pitää unelmastaan kiinni. Hän on myös sitä mieltä, että niin sanotulla henkselien paukuttelulla voi päästä elämässään pitkälle, mutta sen jälkeen ihmiset pitää myös vakuuttaa muutenkin. Hän neuvoi esimerkiksi kesätyönhakijoita sanomaan työhaastattelussa: ” Voin vaikka työskennellä ensimmäisen viikon ilmaiseksi, jotta ymmärrätte, miten paljon haluan tämän työn!” (Kokeilu omalla vastuulla)

Kolmannen ja viimeisen lyhyen puheenvuoron sai Nordic Business Forumin valmennusliiketoiminnan aloittanut Hans-Peter Siefen. Siefen kertoi lyhyesti, kuinka ryhtyi yrittäjäksi 19-vuotiaana, jolloin perusti pienen suoramyyntiä harjoittaneen yrityksen. Tämän jälkeen Siefen siirtyi Nordic Trust Oy:n sijoituspalveluryhmään, minkä jälkeen hän perusti toisen oman yrityksensä, joka muutamien vaiheiden jälkeen aloitti yritysvalmennusliiketoimintapalvelun. Lyhyestä puheajasta huolimatta Siefen sisällytti monta neuvoa puheenvuoroonsa. Siefenin mukaan soittaminen on tärkeä taito yrittäjälle. Usein tulee vastaan tilanne, jolloin pitää soittaa puhelu, jota ei mielellään soittaisi. Puhelu on kuitenkin hyvä soittaa, sillä siitä harvoin seuraa mitään pahaa. Esimerkiksi Siefeniä oli aikoinaan kovasti jännittänyt puhelu Al Goren toimistoon. Loppujen lopuksi Al Gore oli suostunut tulemaan seminaariin puhujaksi ja Siefenin yritys oli saanut julkisuutta. Tällä tavoin heidän seminaarinsa erottui muista seminaareista. Siefen muistutti, että myös ihminen on tavallaan yritys, joka koostuu eri osa-alueista, kuten taloudesta, myynnistä, kehityksestä, oppimisesta ja markkinoinnista. Hän kuitenkin huomautti, ettei kaikista ole tai tarvitse tulla yrittäjiä, vaikka jokaisen olisi hyvä omaksua yrittäjähenki.

Werner Hämäläinen

Kolmatta vuotta Hyve-lehden toiminassa mukana oleva abiturientti ja innokas purjelentäjä.