Ohi on, Riitta Eeronheimo

Ohi on, Riitta Eeronheimo

IMG_4312

Hyrylän lukion pitkäaikaisen rehtorin Riitta Eeronheimon läksiäisiä vietettiin perjantaina 13. päivä joulukuuta. 24 vuotta lukiotamme varmoin ottein luotsannut Riitta pääsee viettämään leppoisia ja hyvin ansaittuja eläkepäiviään koko lukion osoitettua hänelle kunnioitustaan auditoriossa järjestetyssä läksiäistilaisuudessa. Riitta ehti uransa aikana saattaa tuhansia oppilaita – myös omat tyttärensä – elämänsä yhteen suureen välietappiin Hyrylän lukiossa, joten nyt oli aika koko koulun väen saattaa Riitta yhteen hänen elämänsä merkittävistä käännöskohdista.

Tunnelmavalaistu auditorio oli ääriään myöten täynnä: paikalla oli koko oppilaskunta, kaikki opettajat, Riitan työtehtävän jatkaja Seppo Kärpänen, kanslian henkilökunta ja Riitan entisiä työtovereita. Kaikki halusivat päästä kiittämään ja muistamaan Riittaa läsnäolollaan.

Läksiäisistä täysin tietämätön rehtorimme saatettiin auditorion, missä yleisö otti juhlakalun vastaan seisaallaan taputtaen. Tilaisuus aloitettiin musiikinopettaja Päivi Ojakankaan Syksyn sävel -melodiaan sanoittamalla yhteislaululla, joka muisteli rehtorin pitkää työuraa ja povasi tulevaisuudelle leppoisia lomapäiviä. Lavalla kunniapaikalla istuva rehtorimme oli silmin nähden herkistynyt katsellessaan juhlakansaa, mikä sai myös laulajien silmänurkat kiiltelemään.

”En ilosta itke, en surusta itke,

jos itken, niin itken muuten vaan.

Sä lomalla oot ennen kuin huomaatkaan!”

Oppilaita kummastuttanut rehtorin erikoinen asuvalinta – kukallinen haalari – sai selityksen, kun Riitta esitteli kanslian henkilökunnalta läksiäislahjaksi saadun Ohi on -haalarinsa heiluttamalla takapuoltaan yleisölle ja sai näin hymyn kaikkien huulille.

Riitta jakoi kuluneiden vuosien aikana oppilailleen lukemattomia todistuksia, joten nyt oli rehtorin vuoro saada itse tunnustus työstään. Oppilaskunnan edustajat Otto Rikka ja Lidia Kaitila luovuttivat rehtorille kaikkien oppilaiden allekirjoittaman vapautustodistuksen hauskan kiitospuheen kera. Niin hyvin pärjäsi rehtorimme suorituksestaan, että hän sai käteensä suoran rivin laudatureja. Vain välinpitämättömyydessä Riitta sai reput, sillä huomaavaisempaa ja myötätuntoisempaa rehtoria tuskin löytyy.

Riitta Eeronheimo jää oppilaiden mieleen etenkin juuri ymmärtäväisyydestään, mutta myös päättäväisyydestään. Rehtorillamme oli aina oppilaiden etu prioriteettina, ja hän piti huolen jokaisen valmistumisesta. Ari Ahokkaan puheessaan muistelemat tosielämän tapaukset kuvaavat erinomaisesti rehtorimme ainutlaatuisuutta. Riitta oli käynyt herättelemässä oppilaitaan ylioppilaskokeeseen postiluukusta huutelemalla ja kuskannut pommiin nukkuneita koululle noina lakin saannin kannalta ratkaisevina päivinä.

Näin tiivistää oppilaskunnan hallituksen jäsen Otto Rikka oppilaiden ajatukset puheessaan:

”Vuosien myötä karttuneen kokemuksen avulla olet vakain ottein toimittanut virkaasi ja johtanut lukiotamme päättäväisyydelläsi, auktoriteetillasi, ymmärtäväisyydelläsi ja lempeydelläsi jo 24 vuotta. – – Olet aina kulkenut oppilaan etu edellä, tukenut ja auttanut meitä tarpeemme mukaan sekä luonut monelle nuorelle elämän ja uran lähtökohdat.”

Opettajien ajatukset, kiitokset ja muistelmat Riitasta esitettiin lukiomme uusien opettajien tekemässä upeassa videossa. Siinä Riittaa kuvailtiin johdonmukaiseksi, räväkäksi, ymmärtäväiseksi tasapuoliseksi, jämäkäksi, helposti lähestyttäväksi ja omistautuneeksi esimieheksi ja työkaveriksi. Usein toistui myös ihmetys siitä, kuinka Riitta sai rahat aina riittämään.

Ari Ahokkaan tarina kertoo rehtorin ja hänen opettajiensa uniikista suhteesta: eräänä aamuna Ahokas oli soittanut Riitalle ja kertonut myöhästyvänsä, sillä hänen autonsa ei käynnistynyt. Siihenpä Riitta oli tokaissut tulevansa hakemaan opettajansa kouluun, ja matkalla oli viety lapsetkin päiväkotiin.

Myös eläkkeellä olevia opettajia oli haastateltu. Viime keväänä työelämästä eteenpäin siirtynyt Erkki Kyttälä nauratti koko yleisöä omalla huumorintajullaan. Hän kertoi toivoneensa kehityskeskustelukaavakkeessa esimieheltään rahaa ja rakkautta – ja kuulemma vain he kaksi tietävät kumpaa hän sai! ”Ei vaan, rahaa sain”, toteaa Kyttälä kuitenkin lopuksi.

Tuusulan lukion uusi rehtori Seppo Kärpänen kiitti ja samalla hieman kauhisteli saappaita, jotka hänen tulee nyt Riitan lähdön jälkeen täyttää. Muut opettajat kiittivät Riittaa muun muassa ymmärtämyksestä, luottamuksesta ja tasapuolisuudesta.

Ari Ahokkaan puheessa muisteltiin Riitan työpanosta lukion eteen. Rehtorin johdolla lukiossamme on saatu aikaan huimia muutoksia ja uudistuksia vuosikymmenien aikana. Koulukeskukseen on muun muassa rakennettu Riitan rehtorina olon aikana kokonaan uusi siipi lukiolle, teknologiaan on panostettu, opettajat on koulutettu käyttämään uusia ja nykyaikaisia apuvälineitä ja lukiossa on järjestetty huima määrä tapahtumia ja projekteja. Ahokas myös antoi rehtorillemme oppilailta lähtöisin olevan arvonimen, äitihahmo, joka kuvastaa Riitan äidillistä huolehtivaisuutta.

Omassa puheessaan Riitta myönsi, että jokainen oppilas on ollut hänelle tärkeä ja että hän tosiaan on pitänyt heistä äidillisesti huolta. Huolenpito on kuitenkin tapahtunut sanoja säästelemättä: postiluukusta hän oli huutanut, että nyt pirun äkkiä ylös sieltä sängystä. Tämän ansiosta Riitta on oppilaiden silmissä jämäkkä ja hänellä on rikkumaton auktoriteetti.

Riitta kertoi tykänneensä erityisesti koulussa vallinneesta hyvästä hengestä ja työilmapiiristä. Siitä, että kaikki ovat olleet valmiita tekemään yhdessä töitä lukiomme kehittymisen eteen.

Kaikkien oppilaiden riemuksi viikonlopun viettoon päästiin etuajassa uuden rehtorin päätöksellä heti tilaisuuden jälkeen. Riitta Eeronheimon viikonloppu saattaa tosin olla hieman pidempi kuin muiden.

Näillä sanoilla Hyve ja koko Hyrylän lukio haluaa kiittää Riittaa hänen valtavasta työpanostuksesta koulumme eteen ja toivottaa oikein leppoisia ja antoisia eläkepäiviä!

Avatar photo
Paula Tiitta

Pitkän linjan lukiolainen, maailmanmatkaaja, 24/7 voimistelija. Hikipinko, jonka koulumenestyksen salaisuutena on tunneilla nukahtelu. Toimii tätä nykyä Hyveen kieliopillisena päätoimittajana, vaikka välillä pilkut vilisevätkin silmissä ja senat menevät sakaisin.