Avainsana-arkisto: trilleri

Nightmare – parodiaelokuva tietämättään

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Nightmare – painajainen merellä”]
Genre: Jännityselokuva
Ohjaus: Marko Äijö
Tuottaja: Marko Äijö
Käsikirjoitus: Tiina Tanskanen, Teemu Salonen
Pääosat: Sara Säkkinen, Venla Savikuja, Mikko Parikka, Markku Pulli, Tero Tiittanen
Leikkaaja: Marika Sahlman
Säveltäjä: Karl Sinkkonen
Kuvaaja: Antti Takkunen
Valmistusmaa: Suomi (2012)
Budjetti: 500 000 euroa
Ikäraja: 12
Kesto: 1 h 14 min
Ensi-ilta: 5.12.2012[/stextbox]

Salkkarit-elokuva, mitä siltä edes voi odottaa? Ainakin vähäisimmätkin odotukseni jäivät täyttymättä. Elokuvahan on sekoitus Titanicia, Inceptionia ja Scary Movieta. Olisin uskonut, että 500 000 euron budjetilla saadaan tehtyä edes hieman parempi elokuva.

Nightmare-elokuvan juoni on ennalta-arvattava ja yhtä sekava kuin Scary Movie -elokuvasarjassa. Itselleni tulee välttämättä mieleen amerikkalainen tv-sarja Harper’s Island, sillä jotkin juonenpiirteet ovat täysin samanlaisia. Elokuvan kliseinen juoni perustuu vastavihityn hääparin järjestämään häämatkaan, jolle he kutsuvat ystävänsä mukaan.   Matka ei olekaan hääparin suunnittelema, vaan se on järjestetty heille. Tästä seuraa sarja huonoja pelotteluyrityksiä ja ”teinijännitystä”. Pelottelu yritetään toteuttaa naamioidun henkilön riehumisella ympäri risteilyalusta. Elokuva saattaa olla jännittävä 12-vuotiaalle, mutta en usko, että ketään yli 15-vuotiasta tämä elokuva edes hätkäyttää.

Elokuvan jo entisestään surkeita ”kauhukohtauksia” huonontavat onnettomat näyttelijänsuoritukset ja täysin käsittämätön ohjaaja. Elokuvan ohjaajana nimittäin toimii Salattujen elämien tuottaja, Marko Äijö. Nightmare on hänen esikoiselokuvansa, ja se todellakin näkyy. Koko elokuvan ohjaus on aivan surkeaa räpellystä. Paikat vaihtuvat liian vikkelään, ja henkilöt ilmestyvät mystisesti aina sinne, missä tapahtuu. Elokuvassa on myös täysin epälooginen kohtaus, jossa eräs päähenkilöistä tippuu laivan kannelta mereen ja ilmestyy kannelle uudelleen seuraavassa kohtauksessa, ilman mitään selitystä.

Näyttelijänsuorituksista ei ole paljon positiivista kerrottavaa, sillä näyttely on suunnilleen samalla tasolla kuin Salatuissa elämissä. Kuitenkin, yhden näyttelijän roolisuoritus on paljon muita parempi. Markku Pulli, joka esittää elokuvassa henkilöä nimeltä Joonatan, hoitaa roolinsa kunnialla. Pulli suoriutuu humalaisen nuoren miehen esittämisestä todella uskottavasti. Hän on elokuvan koominen hahmo. Pullin ansiosta elokuvan aikana sai nauraa, minkä ohessa lähes parodiamainen toteutus on myös hauska. Kaiken lisäksi elokuvasta ei tietääkseni ole yritetty tehdä parodiaa, mutta elokuva oli täynnä turhaa säätöä alusta loppuun.

Nightmare-elokuvan tunnuskappale Kyynel kuuluu mereen muistuttaa harvinaisen paljon Celine Dionin laulamaa My heart will go on –kappaletta. Elokuvateatterissa alkoi naurattaa, kun huomasin, kuinka monia eri elokuvia Nightmaressa on matkittu. Suosittelenkin tätä elokuvaa vain vannoutuneimmille salkkarifaneille ja kaikille, jotka haluavat nauraa elokuvan surkealle toteutukselle. Toivon jopa, että Marko Äijö ei ohjaa eläessään enää yhtään elokuvaa!

”Iho jossa elän” ylitti odotukset

Iho jossa elän

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Iho jossa elän (La piel que habito)”]
Genre: Psykologinen trilleri
Ohjaaja: Pedro Almodóvar
Tuottaja: Agustín Almodóvar, Pedro Almodóvar
Käsikirjoitus: Perustuu Thierry Jonquetin kirjaan Mygale
Pääosissa: Antonio Banderas, Elena Anaya, Marisa Paredes, Jan Cornet, Roberto Álamo
Valmistusmaa: Espanja
Budjetti: 10 miljoonaa €
Ikäraja: 16
Kesto: 2 h[/stextbox]

Iho jossa elän on Pedro Almodóvarin ohjaama trilleri, jossa plastiikkakirurgi Robert Ledgar (Antonio Banderas) on tekemässä läpimurtoa täydellisen keinotekoisen ihon luomisessa.

Ledgar tahtoo kehittää kestävän ihotyypin, koska hänen vaimonsa paloi auto-onnettomuudessa ja teki myöhemmin itsemurhan.
Ledgar testaa luomustaan elokuvassa pitkään mystisenä pysyvään Veraan (Elena Anaya). Vera asuu vangittuna kirurgin asunnossa ja muistuttaa hämmästyttävästi Ledgarin edesmennyttä vaimoa, mikä saa Ledgarin palvelusväen hämilleen.

Ledgar on suoraan sanottuna hullu plastiikkakirurgi, ja Vera on kohtaloonsa alistunut nainen. Kirurgi on pakkomielteinen potilastaan kohtaan ja kohtelee häntä kuin taideteosta. Valvontakamerakuvat Verasta täyttävät kirurgin seinät.
Iho jossa elän ylitti kaikki odotukseni ja jopa ohitti ne täysin. Luulin tietäväni, mitä olen katsomassa, mutta luulo ei ollut tiedon väärti. Elokuva pysyy loppuun asti hyvin ennalta arvaamattomana ja yllättää katsojansa joka käänteessä. Aluksi elokuvan juoni tuntuu hyvin hyppelevältä ja vaikeasti seurattavalta, mutta loppua kohden kaikki löytävät paikkansa juonessa ja tästä sekasorrosta muodostuu yhtenäinen.

Mielestäni ohjaaja Pedro Almodóvar yhdistää elokuvassa mahtavasti niin trilleriä, draamaa, erotiikkaa kuin komediaakin. Iho jossa elän osoittaa, että joskus ruumis voi kahlita yksilön pahemmin kuin mitkään lukot.