Taitava innostuu menestymään

Taitava innostuu menestymään

Paula pääkirjoitus

Taitoja on monenlaisia. Jotkut taidot ovat synnynnäisiä, jotkut pysyvät muistissa koko elämän kertaalleen opeteltuna. Joitakin taas täytyy kehittää läpi koko elämän. Yleensä eniten arvostetut ominaisuudet saavutetaan kovalla työllä ja harjoittelulla.

Kun taitavuuteen yhdistetään vielä motivaatiota, innostusta ja halua tehdä töitä, on menestystarinan käsitekartta valmis. Huhtikuun numerossamme yhtenä teemana onkin matka menestykseen: käsittelemme sitä, mitä matka huipulle oikein pitää sisällään ja millä eväillä elämässä voi menestyä. Yhteistä menestyjille on ollut määrätietoinen valmistautuminen ja oman työpanoksensa uhraaminen itseä innostavan asian eteen. Sillä tärkein ominaisuus matkalla menestykseen on juuri harjoittelu, ei niinkään valmis lahjakkuus.

Nyky-yhteiskunnassa korostetaan liikaa synnynnäistä lahjakkuutta, vaikka pääpainon pitäisi olla nimenomaan työpanoksen merkityksen ymmärtämisessä. Liian usein ne, joilla on synnynnäiset edellytykset menestykseen, eivät ymmärrä ahkeruuden merkitystä, jolloin heidän lahjansa valuvat hukkaan. Lopulta se, joka on valmis tekemään töitä, menestyy paremmin, kuin kaiken lahjakkuutensa varaan jättävä.

Suurimmat menestyjät ovat kuitenkin yleensä niitä, joilla on sekä synnynnäisiä lahjoja että motivaatiota ja työmoraalia. He ovat löytäneet oman juttunsa – asian, jonka kehittämiseen he ovat valmiita uhraamaan aikaansa ja joka on heille ominaista.

Omien vahvuuksien löytämiseen ja kehittämiseen tulisikin jokaisen kiinnittää huomiota. Oman ainutlaatuisuuden ymmärtäminen on palkitseva kokemus, sillä tietoisuus siitä, ettei kukaan voisi tehdä jotakin asiaa paremmin, lisää motivaatiota huomattavasti. Motivaatio taas ruokkii halua tehdä töitä, jolloin tuloksia alkaa syntyä.

Yrityspäivänä koulussamme vierailleet Nordic Business Forumin jäsenet ovat tiedostaneet omat vahvuutensa ja ruvenneet määrätietoisesti kehittämään niitä. Ahkeruuden ja pitkäjänteisyyden tuloksena on saatu aikaan menestystarinoita, joista lukiollamme olivat kertomassa muun muassa yhtiön perustaja Hans-Peter Siefen sekä Biisonimafiastakin tuttu Kaitsu Rinkinen.

Taitoa ja monenlaisia menestyjiä löytyy kuitenkin myös omasta lukiostamme. Priimushaastattelun Matti Aalto loistaa purjehduksessa – hän on napannut suomenmestaruuden lajissa, jonka harrastamisesta nauttii. Myös kaksoistutkintoa suorittava Saara Koljonen on menestynyt erinomaisesti ammattikoulujen suomenmestaruuskilpailuissa, ja näin ansainnut itselleen paikan Taitaja-finaaliin.

Innolukio taas on innostanut koulumme oppilaita nyt jo kahden vuoden ajan menestymään: vuosi sitten lukiolaisille suunnatussa idea- ja innovaatiokilpailussa loisti toimittajamme Venla Lindströn, ja tänä vuonna yhdeksänneksi itsensä kiilasi Miika Kosloff, yksi Hyveen kolmesta päätoimittajasta. Heidän jutustaan voit muun muassa lukea, kuinka voit osallistua tämän vuoden Innolukioon – ja ehkä innostua itsekin. Vielä menestymistä tärkeämpänä pidän nimittäin sitä, että nauttii siitä, mitä tekee. Pakkopulla kuluttaa pitkän päälle, ja kun tuloksia ei synny, laskee motivaatio edelleen.

Välillä on hyvä kuitenkin ottaa ihan vain rennosti: nauttia kevätauringosta, juoda kuppi suosikkiteetä ja vaikka naureskella Hyveen hupaisille horoskoopeille. Tai sitten kokkailla ystävien kanssa trendiherkkua sushia – toimittajiemme kokeilemalla ohjeella onnistut varmasti.

Oikein innostavaa ja menestyksekästä kevättä kaikille Hyveen lukijoille!

Avatar photo
Paula Tiitta

Pitkän linjan lukiolainen, maailmanmatkaaja, 24/7 voimistelija. Hikipinko, jonka koulumenestyksen salaisuutena on tunneilla nukahtelu. Toimii tätä nykyä Hyveen kieliopillisena päätoimittajana, vaikka välillä pilkut vilisevätkin silmissä ja senat menevät sakaisin.