Abien kultaakin kalliimmat vinkit – ota oppia!

Abien kultaakin kalliimmat vinkit – ota oppia!

Sata aamua 2013

Sata aamua 2013

Nyt se on sitten ohi, nimittäin lukio. Edessä on vielä lukuloma ja kirjoitukset sekä tietenkin ylioppilasjuhlat. Päivittäinen koulun penkin kuluttaminen ja aamuheräämiset, joihin kolmen viime vuoden aikana olemme tottuneet liiankin hyvin, ovat nyt virallisesti takanapäin. Kaikille rakkaita abeja, vuosimallia 2014, ei enää nähdä pyörimässä koulun käytävillä, sillä ne ajat ovat nyt historiaa.

Kevään ylioppilaskirjoitukset lähestyvät nopeasti ja ovat ohi vielä nopeammin. Koko kolmen vuoden opiskelun tulokset testataan nyt. Jo ensimmäisenä koulupäivänä pienille lukion ykkösluokkalaisille aletaan puhua kirjoituksista: tuosta suuresta tapahtumasta, joka on hamassa tulevaisuudessa ja jota varten meitä on jo ala-asteen ensimmäiseltä luokalta asti valmisteltu. Kuinka voi selvitä täysijärkisenä ja voittajana koko lukio läpi ja kirjoittaa kaiken kukkuraksi vielä L:n paperit? Siitä emme ole itsekään täysin varmoja, mutta tässä tulee abiturienttien vinkkejä, jotka olemme kasanneet kantapään kautta opittujen asioiden pohjalta. Opettajat saattavat olla joistain vinkeistämme hieman eri mieltä, mutta me olemmekin abeilun ammattilaisisa, he opettamisen. Eli päätä itse kumpia kuuntelet. Olkaa hyvä!

1. Mieti tarkkaan, miten hajautat kirjoitukset ja mitä kirjoitat.

Kirjoittaminen on mahdollista aloittaa jo toisen luokan keväällä, mutta emme suosittele sitä, jos olet vähänkin luonteeltasi laiskanpuoleinen. Me aloitimme kolmannen luokan syksyllä, ja silloinkin kirjoituksiin lukeminen ja muutama abikurssi yhtäaikaisesti olivat kova pala purtavaksi. Ajatus siitä, että ylppäristressi olisi pitänyt aloittaa jo puoli vuotta aikaisemmin, tuntuu kamalalta. Tulet joka tapauksessa kärsimään pahemman luokan stressistä koko kolmosluokan läpi, joten nauti täysin rinnoin vielä stressivapaista ykkös- ja kakkosluokista.

Lisäksi on hyvä miettiä, riittävätkö voimavarat seitsemän aineen kirjoittamiseen, vai olisikohan viisi tai kuusi hyödyllistä ainetta kuitenkin parempi vaihtoehto? Ei ole maailmanloppu jättää pois hajautussuunnitelmasta alun perin kirjoitettaviksi suunniteltuja aineita. Moni abi tajusi ensimmäisen kirjoituskerran jälkeen, että viiden aineen opiskelu keväällä yhtäaikaisesti tarkoittaa kirjaimellisesti hyvästien heittämistä muulle elämälle ja päätti jättää jotain pois listaltaan. Fakta on, että mitä vähemmän aineita, sitä enemmän niihin voi panostaa, ja mahdollisuudet parempiin tuloksiin kasvavat hurjasti.

2. Keskity olennaiseen

Lukiossa läksyjä ja tehtäviä piisaa, usein vähän liikaakin. Jos haluat elämän myös koulun ohelle, taktikoi ja tee ensisijaisesti  niiden aineiden tehtävät, jotka suunnittelet kirjoittavasi. Muiden aineiden tehtävätkin on toki hyvä tehdä, mutta maailmaa ei kaada, jos jätät joskus läksyt tekemättä tai lukematta kokeeseen. Välillä tekee hyvää mennä sieltä, missä aita on matalin, kunhan et perusta tähän sanontaan koko koulunkäyntiäsi.

3. Opiskele asiat silloin kun ne ovat ajankohtaisia

Opiskellessa kirjoituksia varten tajuaa, että sen minkä taakseen jättää, edestään löytää. Vaikka onnistuisit lunttaamaan ruotsin epäsäännölliset verbit verbikokeessa, ei se hyödytä yhtään ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessa. Oli karmeaa huomata, kuinka helposti kursseilla oli pystynyt luikertelemaan tehtävistä ja opiskelusta, mutta kaikki olikin edessä ennen kirjoituksia. Kaiken kukkuraksi vielä osa oikeasti opiskelluista asioista piti opiskella perinpohjaisesti uudelleen, joten säästät itseäsi sitä enemmän, mitä enemmän jaksat kursseilla tehdä töitä.

4. Tee siistit muistiinpanot tunneilla

Hyvät muistiinpanot helpottavat älyttömästi luku-urakkaasi niin koeviikkoa kuin ylppäreitäkin ajatellen. Kannattaa panostaa myös muistiinpanojen visuaaliseen puoleen. Erikokoiset fontit ja värikkäät kynät elävöittävät muistiinpanoja ja tekevät lukemisesta mielekkäämpää. On suositeltavaa pysyä hereillä muistiinpanoja kirjoittaessa, sillä joskus opettajilla lipsahtaa powerpointteihin kirjoitusvirheitä tai asiat on ilmaistu epäselvästi. On parempi, että kysyt tunnilla opettajalta, jos et ymmärrä jonkin lauseen merkitystä, kuin että viimeisenä iltana ennen koetta muistiinpanoja lukiessasi joudut arpomaan, mitä joku kohta mahtaa tarkoittaa.

5. Käytä kalenteria

Joka vuosi ensimmäisinä päivinä jaetaan ilmaiset lukiolaiskalenterit. Käytä sitä muuhunkin kun Subway-kuponkien irti repimiseen (mutta muista kuitenkin ottaa ne heti ensimmäisenä talteen, kuten muutkin hyödylliset kalenterin välistä löytyvät kupongit). Kalenteri auttaa muistamaan kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat, koska luonnollisesti kaikki ei voi mahtua päähäsi (tulet huomaamaan tämän myös opetellessasi esimerkiksi englannin kielioppisääntöjä). Kalenteriin saa myös kätevästi tehtyä itselleen lukusuunnitelman koeviikolle. Viisas ajankäyttö jättää aikaa myös vapaalle.

6. Lopeta stressaaminen

On totta, että pieni stressi parantaa suorituskykyä, ja suuremmista töistä täytyykin vähän hermoilla, mutta sanakokeiden ja pistareiden takia ei kannata hankkia hermoromahdusta. Jatkuva panikointi ei tee kenellekään hyvää. Elämä on paljon helpompaa, kun ei huolehdi kaikesta. Anna asioiden mennä omalla painollaan, sillä kaikella on tapana järjestyä. Kun huomaat viettäväsi viidettä vuotta lukiossa, on aika alkaa stressata.

7. Hanki elämä

Elämä on muutakin kuin koulunkäyntiä. Tee läksyjä jaksamisesi mukaan, mutta kun sinun pitää valita harrastusten ja läksyjen välillä, valitse harrastus. Välillä täytyy jättää aivot narikkaan ja nauttia elämästä, eikä murehtia tekemättömistä tehtävistä. Joskus tekee hyvää nukkua aamulla tunnin pidempään ja jättää ei-niin-tärkeä aamutunti väliin (kunhan tästä ei tule tapa).

8. Kierrä kaikki abibileet

Abibileissä on aina menoa ja meininkiä! Hinnat sopivat opiskelijan kukkarolle, ja porukka on samanikäistä. Paikalla on myös lähestulkoon aina ammattitasoisia kuvaajia, joten jos kaverikuva jäi vuoden alussa koulukuvauksissa ottamatta, ottakaa senkin edestä ryhmäkuvia bileistä muistoksi. Jos keskellä viikkoa juhliminen mietityttää, käy edes yksissä abibileissä ja päätä sitten, haluatko uudestaan…

9. Lomaile lomilla

Lomat on tarkoitettu lomailuun. Jos aiot tehdä koulujuttuja, tee ne joko ensimmäisenä tai viimeisenä lomapäivänä. Muuten unohda loman ajaksi koulu ja rentoudu. Myöskään syksyn ylioppilaskirjoituksiin lukemiseen ei kannata koko kesälomaa käyttää. Vasta elokuun lähestyessä on hyvä alkaa kaivella kirjoja kaapin nurkista. Olet siinä iässä, että kesä on luultavasti yksi elämäsi parhaista, etkä todellakaan halua, että ainoat muistosi kesästä ovat lukiokirjojen sivut. Koulun alettua ehdit kuitenkin kyllästyä lukemiseen monta kertaa.

10. NAUTI LUKIOAJASTA!

Penkkarit, wanhat, sadan aamun juhlat… Kun on teemapäivä, osallistu siihen! Pukeudu yökkäriin, tanssi wanhat ja osta liian paljon karkkia penkkareihin. Nämä ovat niitä hyviä muistoja, jotka lukiosta jäävät jäljelle ja jotka sinun täytyy kokea. Mikä parasta, koet nämä parhaiden kavereidesi kanssa. Lukio on ohi nopeammin kuin uskotkaan, joten yritä nauttia jokaisesta päivästä. Koulun loputtua saatat huomata, että kaipaat yhteisiä ruokatunteja ystäviesi kanssa ja jopa niitä epämiellyttävimpiäkin oppitunteja. Lukiossa on oikeasti kivaa!

Avatar photo
Johanna Ikonen

Viimeistä vuottaan lukiossa ahkeroiva tyttö, joka omistaa tyhmän koiran, pelkää hämähäkkejä, haluaisi pelastaa maailman, rakastaa jalkapalloa ja fanittaa Solsidania. Toisin sanoen melko normaali tyyppi.