Haastattelussa taitaja – Saara Koljonen

Haastattelussa taitaja – Saara Koljonen

Saara Koljonen tositoimissa Taitaja-semifinaalissa

Saara Koljonen tositoimissa Taitaja-semifinaalissa

Saara Koljonen on lukiotamme kolmatta vuotta käyvä kaksoistutkintolainen, joka valmistuu tänä keväänä Järvenpään Keudasta ravintolakokiksi. Lukiopaperit olisi tarkoitus saada käteen vuoden päästä keväällä. Viimeisen parin kuukauden kuluessa Saaralla on ollut mielenkiintoinen ja haastava projekti meneillään, nimittäin osallistuminen ammattikoulujen suomenmestaruuskilpailuihin. Saara on pärjännyt koitoksessaan hienosti ja napannut paikkansa 8.-10. huhtikuuta järjestettävään Taitaja-finaaliin.

Missä amiksessa olet opiskellut, kuinka kauan ja millä linjalla?

Järvenpään Keudassa olen ollut opiskelemassa ravintolakokiksi kohta kolme vuotta, ja tänä keväänä olisi sieltä tarkoitus valmistua.

Selvitä lukiolaisille Taitaja-kilpailun idea pähkinänkuoressa.

Taitaja-finaalit ovat ammattikoulujen suomenmestaruuskilpailut ja samalla osa Lahdessa järjestettävää ammatillisen koulutuksen tapahtumaa. Finaaliin on karsittu 400 nuorta eri puolilta Suomea semifinaalien perusteella lähes 2000 karsijan joukosta. Eri ammattialoja edustavia kilpailulajeja on yli 40.

Mistä sait idean osallistua Taitaja-kilpailuun?

Opettajani suositteli sitä minulle.

Millainen urakka karsintaprosessi oli? Mitä kilpailuja siihen kuului, ja kuinka paljon harjoittelit?

Koulussani järjestettiin karsinta, josta kaksi kahdeksasta pääsi semifinaaleihin. Minä olin toinen niistä. Porvoossa järjestettäviin semifinaaleihin osallistui 14 henkilöä, ja koko Suomessa yhteensä 65. Semifinaalit menivät nappiin, ja minut valittiin finaaliin kahdeksan parhaan joukkoon. Karsintoihin valmistautumisen aloitin noin viikkoa ennen, ja semifinaaleihin valmistauduin suurin piirtein neljä viikkoa.

Mistä saat ideat annoksiisi?

Aikaisemmista kilpailuista, opettajilta, huippuravintoloiden menyitä tutkimalla ja itse ideoimalla. Hyvä annos syntyy kokeilemalla luovasti ja yhdistelemällä.

Onko sinulla paljon koemaistajia?

Kyllähän kaverit yrittävät aina kovasti omaa työpanostaan kyseiseen hommaan tarjota. Koulussa maikka maistaa ensin, ja luokkalaiset syövät ja arvostelevat sen, mitä jää jäljelle.

Mitä hyötyä kilpailussa menestymisestä on? Saavatko finaalin voittajat muutakin kuin vain mainetta ja kunniaa?

Kuulemani mukaan voittaja voi saada jopa 500 euron rahapalkinnon, mutta pääsääntöisesti kokit saavat tuotepalkintoja. Itse sain karsinnoista blenderin ja semifinaaleista veitsen. Kisoista saa myös todistuksen ja hyvän lisän ansioluetteloon.

Millä asenteella lähdet finaaliin? Tuntuuko olo itsevarmalta?

Lähden finaaliin odottavaisin mielin: fiilis on hyvä, mutta hieman jännittynyt. Kilpailutilanne eroaa aina harjoituksista. 4000 katsojaa luovat kummasti paineita, ja uusi ympäristö tekee kokkaamisesta aina hieman hankalampaa.

Uskotko mahdollisuukiisi päästä mitalisijoille? Mikä on tavoitteesi?

En oikeastaan… Mutta tavoitteena on, että viimeiseksi en jää! Kilpailijoita on tässä vaiheessa jäljellä enää kahdeksan, eli mahdollisuuksia on vaikka mihin. Kilpailu koostuu kuitenkin neljästä tehtävästä, ja mukana on yllätysmomentteja, eli parhaiten pärjää se, jonka kantti kestää kilpailutilanteessa parhaiten.

Millaisia annoksia aiot finaalissa valmistaa?

Finaalissa on neljä eri tehtävää, muun muassa pää- ja jälkiruoka-annoksien valmistamista. Pakollisina raaka-aineina alkuruuassa ovat kuha ja sinisimpukat, pääruuassa porsaan sisäfilee ja porsaankylkiviipale ja jälkiruuassa tyrnimehu ja hunaja. Näiden raaka-aineiden ympärille lopulliset annokset täytyy valmistaa.

Onko välillä ollut hetkiä, jolloin olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa?

On, ja monestikin! Pari kertaa on tuntunut siltä, että pää räjähtää, kun päivät ovat venyneet niin pitkiksi. Välillä olen joutunut viettämään päivän ensin lukiossa, josta olen jatkanut suoraan koko illaksi amikselle harjoittelemaan. Tuohon päälle kun pitäisi hoitaa vielä läksyt ja muut tehtävät, niin välillä on tuntunut aika rankalta.

Mikä on ravintolakokin ammatissa parasta?

Saa olla luova. Ja myös se, että jokainen päivä on erilainen.

Lukio vai amis?

Amis! Kukaan, joka vähääkään tuntee mua, ei varmaankaan ylläty mun vastauksesta.

Avatar photo
Paula Tiitta

Pitkän linjan lukiolainen, maailmanmatkaaja, 24/7 voimistelija. Hikipinko, jonka koulumenestyksen salaisuutena on tunneilla nukahtelu. Toimii tätä nykyä Hyveen kieliopillisena päätoimittajana, vaikka välillä pilkut vilisevätkin silmissä ja senat menevät sakaisin.