Kilpaurheilijasta ja valmentajasta opettajaksi

Kilpaurheilijasta ja valmentajasta opettajaksi

  1. Kuka olet, ja mitä opetat lukiossa?

Olen Suvi ja toimin resurssiopettajana. Aloitin helmikuussa Hyrylän lukiossa. Opetan tuntien aikana pienryhmiä tai olen mukana koko ryhmässä sekä opetan yksilöllisesti erikseen sovittuina aikoina. Työ on ihanan monipuolista, ja opin itsekin paljon! Tulee samalla käytyä hyviä keskusteluita opiskelijoiden kanssa vaikka mistä. Olen koulutukseltani liikuntatieteiden maisteri sekä liikunnan, terveystiedon ja ruotsin opettaja. 

2. Miksi opiskelit juuri opettajaksi? 

Hain opiskelemaan  liikuntatieteelliseen, koska minua kiinnostivat liikunta, psykologia ja valmennus, sillä valmensin joukkuevoimistelijoita. Ajauduin opettajaksi opintojen edetessä. 

3. Minkälaista opiskelu oli yliopistossa?

Opiskelu oli intensiivistä ja hauskaa. Yhteisö oli tiivis, ja opiskeluvuodet menivät nopeasti.  

4. Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi?

– Vieläkin mietin, mikä olisi mieluisin opettajan työ vai tekisinkö jotain muuta. Abivuonna kirjoitin johonkin kyselyyn, että haluan tulla fiksuksi aikuiseksi.

5. Mitä teet vapaa-ajalla? Onko sinulla harrastuksia?

Harrastin noin kuusivuotiaasta 18-vuotiaaseen asti joukkuevoimistelua. Kilpailin joukkuevoimistelussa SM-tasolla, ja olen harrastanut vielä pitkään sen jälkeenkin. 

Vapaa-aika menee pitkälti perheen kanssa. Haaveilen omasta vapaa -ajasta, kävisin tanssi- ja voimistelutreeneissä ja kuluttaisin kaikkea taiteeseen ja kulttuuriin liittyvää.

6. Kuvaile kolmella sanalla itseäsi?

-Pieni, sillä hoidan oman roolini. Lisäksi pohdiskeleva ja haaveileva. 

7. Opiskeluvinkkejä lukiolaisille?

-Tee hommasi niin hyvin, että jää aikaa laiskottelulle. Levossa tapahtuu todellinen oppiminen. 

8. Mitä kieliä osaat puhua?

– Hieman tylsä vastaus, koska tähän ei löydy mitään erikoista kieltä. Puhun suomea, ruotsia ja englantia. Sekä hieman ranskaa ja italiaa. 

9. Onko sinulla jokin erityinen taito?

-Voimistelu, jossa taustalla on valtava määrä harjoittelua. Lisäksi sanaristikot. 

10. Kerro itsestäsi jokin hauska fakta ?

En tiennyt, mikä on mauto, ennen kuin tulin Tuusulaan opettajaksi. 

Avatar photo
Anni Sohlstén