Syksyn värit – syysrunoja

Syksyn värit – syysrunoja

Värikäs syyskuu,

värikkäät lehdet putoilevat suurista koivuista.

Pimenevät illat,

kylmenevät illat.

Pian onkin talvi luonamme taas.

 

Syksyn saapuessa,

ihmiset pukevat päälleen lämpimät neuleet ja puserot.

Täyttävät kuppinsa kuumalla kaakaolla.

Kynttilänvalo täyttää huoneen,

ihmisten aukaistessa eteensä lempi kirjansa.

Syksy on saapunut

 

Kuva: Iina Pelander

 

Pihoilla juoksevat lapset puvuissaan,

oranssien kurpitsojen peloitellessa ohikulkijaa.

Jos mukaan leikkiin tähän lähdet,

kestät tarinat, pimeyden ja taivaan tähdet.

 

Lehdet koristavat maata,

katson sinua ikkunasta.

Kävellessäsi koivun alta

odotan sinua huoneessa.

Kylmä syksyn tuuli henkäilee kasvojasi,

toivoisin, että olisit vieressäni.

 

Kuva: Ronja Schavikin

 

Syksy niin kaunista aikaa.

Kesän vihreät nurmikot uuden värinsä saa,

puut uuden värin saa,

vihreä muuttuu oranssiksi, punaiseksi ja keltaiseksi.

Lasten kesämekot, shortsit ja t-paidat

vaihdetaan nämä kumisaappaisiin, kurahaalareihin ja pitkiin vaatteisiin.

Aurinkoiset päivät muuttuvat pilvisiksi ja sateisiksi.

Uimarannat tyhjiksi jää,

ihmisten kotiinsa palaten taas.

Kylmä talvi tuloillaan,

jo voispa kesä tulla vaan.

 

Kuva: Ronja Schavikin

 

Kylmä huurre ikkunassa,

pimeä maisema edessä.

Huoneiden kylmetessä,

tuo kynttilät meille lämpöä.

Ota kädestäni kiinni,

vaivu kevyeen horrokseen,

kunnes kevään valo meidät taas saa nousemaan.

 

Näen kuinka lehdet putoavat puista,

näen kuinka vihreä vaihtuu punaiseen, oranssiin ja keltaiseen.

Kun valo hiipuu pimeään ja lämpö vaihtuu kylmempään,

ja kynttilöiden valaistessa tämän tien kulkijaa.

 

Toimittajat: Iina Pelander ja Ronja Schavikin

Avatar photo
Iina Pelander

Iloinen, koiria rakastava lukiolainen, harrastuksena Netflixin ylikulutus! Hyve-lehden toinen päätoimittaja