Hiihtoloman lumisia maisemia

Hiihtolomaa vietettiin, ja lumiset maisemat ilahduttivat osaa lomailijoista. Vaikka tänä vuonna talven sää on ollut vaihteleva, sattuivat sopivat lumiset kelit kuvien ottamiseen.

 


Jää- ja lumikerros peitti joen, ja rannassa olleella soutuveneellä ei tietenkään ongelle voinut lähteä.

 

Myös puut olivat ohuen lumikerroksen peittämiä.

 

Myös järvi oli saanut lumisen peitteen, ja muutamia hiihtäjiäkin näkyi.