Horoskoopit

Horoskoopit

horoskoopit-576x382

 

Oinas: 

Ikuinen influenssa on taltuttanut sinut jälleen, ja olosi on alakuloinen. Onneksi saat salaista voimaa 80-luvun elokuvaklassikoista, piparminttuteestä ja suklaavanukkaasta. Nuku yösi nyt hyvin ja parantele itseäsi, sillä pian sinulla riittää vientiä yötä päivää. Kevättalvi tuo tullessaan uusia seikkailuja odottamattomista suunnista. Pää pystyyn ja rinta rottingille.

 

Härkä:

Kevään alkaessa taas nostaa päätään, alat vihdoin herätä talviuniltasi.  Keväästä saat uutta innostusta ja puhtia toimiisi. Tuulta päin siis!

 

Kaksoset:

Tuntuuko sinusta siltä, että mitään hyvää ei koskaan tapahdu? Saatat olla oikeassa, mutta vain jos sukkasi ovat eriparia. Tämä selittyy vain ja ainostaan sillä, että pääsiäinen kolkuttelee ikkunan takana, mikä aiheuttaa harmaita hiuksia niin opettajille kuin oppilaillekin. Jänöjussit sen sijaan syövät juhlalounaan, onhan taivaanranta sentään vaaleanpunainen.

 

Rapu:

Vaikka olisitkin viettänyt ystävänpäivän ja talviloman ilman omaa kultaa, älä huoli; keväällä tuulet alkavat lämmetä myös rakkausrintamalla. Älä kuitenkaan lähde vielä rantakiville loikoilemaan, sillä kevätsää on arvaamaton ja ravun talviturkki viileä. Lepää hyvin pääsiäislomalla, sillä huhtikuussa tarvitset voimia. Kesäkuntoa tavoitellessa apu makeannälkään löytyy riisikakuista.

 

Leijona:

Vaikka opiskelu tuntuisi takkuavan enemmän kuin aikaisemmin, ei syytä huoleen. Tähdet ovat nimittäin ennustaneet, että lähdet pian lentoon. Sinun täytyy kuitenkin olla varuillaan, ilmassa voit törmätä monenlaisiin uusiin ongelmiin, joita et entisessä elämässäsi osannut edes kuvitella… Onneksi niin tupsutiitiset kuin talijussitkin ovat puolellasi tänä keväänä.

 

Neitsyt:

Mustiin pukenutunut muukalainen muuttaa elämäsi toisena pääsiäispäivänä. Raha-asioissa on tiedossa ongelmia, joten jätä Mignon-munat suosiolla Alepaan.

 

Vaaka:

Olet kuulevinasi tiukujen helinää, mutta koska kotka on laskeutunut, nappaa ystävä mukaan ja suuntaa näöntarkastukseen. Vaikka tunnelin päässä on usein valoa, muista huomioida aikataulut niin eläinten kuin ihmistenkin kannalta. Päiväsi näyttävät työläiltä käyttäjilleen, mutta vain niin kauan kuin tekemistä riittää. Voit olla huoleti, sillä kommentit tulevat olemaan suklaakuorrutteisia.

 

Skorpioni:

Pidä pistimesi piilossa, sillä pääsiäinen on makeisten ja pehmeiden pupujen luvattua aikaa. Kukaan ei arvosta piikittelyösi, joten sinun on parempi olla hiljaa, jos et keksi mitään kivaa sanottavaa. Varo portaita!

Jousimies:

Amor saattaa olla kollegasi, mutta älä turhaan odottele hänen vierailuaan lähiaikoina. Muista kuitenkin, että halit ovat kivoja, joten kaappaa äiti tai kaverit kainaloon.

Kauris:

Nelosjakso on vielä kesken, joten nyt on oikea aika panostaa tunneilla käymiseen. Jos iskä saa tietää, missä vietät koulupäiväsi, tulee tupenrapinat! Älä käytä hissiä keskiviikkoisin kolmen jälkeen.

Vesimies:

Uudet tuulet puhaltavat mereltä päin. Isoja muutoksia on luvalla niin koulussa, kotona kuin harrastuksissakin. Tiistaisin kannattaa kävellä kaukana ovista, jotta muutokset olisivat parempaan suuntaan.

Kalat: 

Kalat uivat keväisin syvissä vesissä, muuta nyt pyrstö pystyyn ja uuteen nousuun. Kesäkunnon kehittäminen kannattaa aloittaa tänä vuonna ajoissa. Kuntosalilla ei ole enää tai vielä ruuhkaa.

Avatar photo
Toimitus

Lehden intohimoinen toimitus suhtautuu uusiin ideoihin ja kokousnaposteltaviin hyeenamaisella innokkuudella. Toimituksen to-do-listalla ovat Helsingin Sanomien levikin ohittaminen ja maailmanrauhan palauttaminen.