Kurkistus thainyrkkeilyn maailmaan

Kurkistus thainyrkkeilyn maailmaan

Pok Jääskeläinen (vas.) valmentajansa kanssa

Pok Jääskeläinen (vas.) valmentajansa kanssa

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Mitä on thainyrkkeily?”]

  • Thainyrkkeily on sotataidoista kehittynyt pystyottelulaji, jossa kampaillaan erilaisten lyöntien, potkujen, puolustustekniikoiden ja pystypainin avulla. Thainyrkkeily muistuttaa katsojien mielestä paljon pystypainia, vaikka lajit eivät pohjaudu samaan lajiin. Ammattilaisotteluissa on kolme viiden minuutin erää ja ottelut käydään kehätuomarin valvonnan alla, samalla kun arvostelutuomarit seuraavat ottelijoiden tekniikoita. Thainyrkkeily on Thaimaan kansallislaji, ja sillä on tärkeä osa maan kulttuurihistoriassa. Suomeen thainyrkkeily on rantautunut 1990-luvun alussa.

[/stextbox]

Thainyrkkeily2

Pok Jääskeläinen on syntynyt Pohjois-Thaimaassa ja muuttanut kymmenvuotiaana Suomeen. Hän on harrastanut thainyrkkeilyä kolme vuotta. Iloinen ja rento kaveri harjoittelee monta kertaa viikossa ja on asettanut tavoitteensa tulevaisuutensa suhteen korkealle.

Pääsin seuraamaan ystäväni kautta Jääskeläisen treenejä. Hän otti innolla vieraita vastaan. Niinpä suunnistimme talvisena iltana kohti Helsinkiä. Vastaanotto salilla oli hyvin positiivinen. Kun kysyimme, saammeko kuvata treeneissä, niin kaikki suostuivat mielellään. Treenit kestivät noin tunnin, ja niissä harjoiteltiin monipuolisesti erilaisia asioita. Treeniryhmässä oli sekä miehiä että naisia ja kaikki harjoittelivat keskenään. Mukavinta oli nähdä, että heillä oli hyvä asenne treenaamiseen ja siten treenit tehtiin aina kunnolla. Kuitenkin pienillä tauoilla vitsit saattoivatkin lennellä mukavasti, ja silloin positiivinen ilmapiiri ja rentous paistoi ulos ryhmästä. Tällaista harrastaminen pitäisikin olla, silloin kaikilla on hauskaa yhteisen lajin parissa.

Treenien jälkeen hieman uupunut Jääskeläinen pääsi Hyveen piinapenkkiin vastailemaan kysymyksiin. Täytyy tosin sanoa, että varmaan toimittajaa pelotti tämä haastattelu enemmän, koska en ollut ikinä aikaisemmin haastatellut ketään. Kumpikin suoriutui kuitenkin haastattelusta hyvin.

Thainyrkeily3

Kuinka kauan olet harrastanut?

– Kolme vuotta ja ollut Thaimaassa kaksi kuukautta thainyrkkeilyleirillä

Miten innostuit lajista, ja miksi valitsit juuri tämän lajin?

– Koska thainyrkkeily on Thaimaan kansallislaji.

Mitä olet saavuttanut?

– Junioreiden Euroopan mestaruus, miesten MM-hopeaa ja junioreiden Suomen mestaruus

Mitä varten treenaat tällä hetkellä?

– Koska haluan kehittyä ja tulla paremmaksi.

Mitkä on tavoitteet tulevaisuudessa ja mitä haluisit saavuttaa?

– Päästä mukaan isompiin turnauksiin, mutta matka sinne on kuitenkin vielä aika pitkä.

Kuinka kauan treenaat tiettyä turnausta/ottelua varten?

– Ei ole mitään tiettyä aikaa, sitten kun tiedän, että tulee matsi, niin treenaan kovempaa.

Kuinka paljon asenne vaikuttaa ottelun voittamiseen?

– Todella paljon, jos on huono asenne ennen ottelua, niin varmasti häviää.

Thainyrkeily4

Kummalla on enemmän merkitystä, voimalla vai tekniikalla?

– Kumpaakin tarvitaan, jos ei ole voimaa ei ole myöskään oikeaa tekniikkaa ja toisinpäin.

Onko sinulla idoleita tai esikuvia joita ihailet?

– Kaikki thaimaalaiset huiput.

Mistä saat motivaatiota treenaamiseen?

– Häviämisistä, silloin haluan treenata kovempaa. Myöskin kannustavat ihmiset, kuten valmentaja ja ystävät, antavat lisää motivaatiota.

Miksi suosittelisit lajia muille?

– Koska lajin avulla oppii itsepuolustautumaan.

Kuinka paljon nyrkkeily vaikuttaa elämääsi, ja onko se jotenkin muuttanut sinua?

– Muuttanut koko elämäni, ilman sitä en tiedä, mitä tekisin.

Minkä liikkeen haluisit oppia?

– Haluisin oppia tyrmäämään vastustajan, koska sillä tavalla matseissa pääsisi helpommalla, mutta kunto ei vielä riitä.

Minkä liikkeen toimittaja voisi oppia helposti?

– Kyynärpääisku, koska se on ihmisen tehokkain tyrmäävä isku.

Mikä on ollut viime aikoina suurin hyveesi?

– Auttanut kavereita urheilussa.

Avatar photo
Tommi Pellikka

Abiturientti sekä fanaattisin ja intohimoisin Jokereiden kannattaja ikinä ja salibandyvalmentaja. Vapaa-aika kuluu tärkeiden ihmisten seurassa ja muutenkin urheilua ahkerasti seuraten.