Vesa Maanselkä 29.7.1978-22.10.2014

Vesa Maanselkä 29.7.1978-22.10.2014

10724783_1493097037622762_1139629387_n

Surun kohdatessa on vaikeaa puhua, vaikeaa käsitellä asiaa, vaikea uskoa tapahtunutta todeksi ja vaikeaa vain jatkaa siitä, mihin on jääty. Yllättävä suru on kohdannut lukiotamme ja koko kouluamme, ja siksi haluan pitää puheen lyhyenä mutta arvokkaana.

Vesa Maanselkä, fysiikanopettajamme, oli mieleenpainuva ihminen. Hän oli koulussa iloinen, nauravainen ja oppilaiden tasolla. Hänet muistetaan hyvän hengen luojana ja vitsinkertojana sekä opiskelijoiden että opettajien keskuudessa. Oppilaiden mieliin on varmasti jäänyt esimerkiksi Monttu-juoksun vauhdikas tanssiesitys, jolla Vesa varmasti teki lähtemättömän vaikutuksen.

Olin Vesan kanssa viikon Cernissä  tämän kuun alussa yhdessä muutamien muiden koulumme opiskelijoiden kanssa. Matkan aikana tutustuimme Vesaan  paremmin, ja muistan Vesan ikuisesti nauravana, hauskana, iloisena ja hyvin oppilaslähtöisenä opettajana. Hän osasi hyvin palata opiskelijoiden kanssa samaan ajatusmaailmaan, ja usein puhuimmekin hänestä ”kaverina” verrattuna muihin matkan opettajiin. Vesan kanssa oli hauska puhua. Hän oli aina valmis selittämään fysikaaliset ilmiöt asioiden taustalla. Hän myös uhrautui muiden puolesta menemään hostellihuoneeseen kahden täysin vieraan kanssa. Yhtäkkiä tämä ”kaverimme”, opettajamme on poissa, ja sitä on todella vaikea ymmärtää.

Jos taivasta on olemassa, ehkä Vesa on nyt siellä laskemassa fysiikkaa, tekemässä opetusvideoita, naurattamassa muita ja miettimässä maailman syvimpiä olemuksia fysiikan ja filosofian välimaastossa. Ehkä Vesa on siellä vailla huolia ja murheita nauttien fysiikasta kuin pikkupoikana konsanaan. Missä Vesa ikinä nyt onkaan, hän varmasti pysyy monien oppilaiden ja opettajien muistoissa kuolemattomana.

Mitä eteen ikinä tuleekaan, on siitä voitava puhua. Kenenkään ei tule kätkeä asioita sisäänsä ja padota niitä pinnan alle. Tehkäämme yhdessä tästä koulusta ja tästä maailmasta paikka, jossa ei tarvitse padota tunteitaan sisälle ja jossa jokaiselle löytyy tukea. Kysytään toisiltamme kuulumisia ja ollaan aidosti läsnä toisillemme. Opetellaan arvostamaan päätöksiä ja valintoja, näkemään muut juuri tänään ja sellaisina, kuin he ovat.

Vesaa ihmisenä ja opettajana lämmöllä muistaen ja arvostaen

Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen opiskelijakunnan puolesta

Otto Rikka

Avatar photo
Otto Rikka

Lukiomme yleishäsläri, joka toisinaan saattaa saada jopa jotain aikaiseksi. Rakastaa ja vihaa ihmisiä, työtä, politiikkaa ja elämää. Tykkää juoda kahvinsa mustana maidon kanssa.