Elävät kirjat vuotivat jälleen julkisuuteen!

Elävät kirjat vuotivat jälleen julkisuuteen!

Vuotaneet kirjat

Toimittajamme onnistuivat kokoamaan löytyneistä palasista lähes selkeän listan elävistä kirjoista.

Lukiossamme järjestetään huomenna 14.11. perinteinen Elävä Kirjasto. Tapahtumaa järjestävä oppilaskunnan hallitus on yrittänyt pitää tapahtuman elävät kirjat salassa opiskelijoilta aivan viime hetkille asti. Toimittajamme saivat kuitenkin käsiinsä tämän yhden lukiomme salaisimmista papereista.

Valitettavasti lista oli ehditty jo tuhota melko huolellisesti, mutta asiantuntevat toimittajamme onnistuivat kokoamaan siitä jälleen selkeän, ja nyt siitä on luettavissa ainakin viisi nimeä. Vain osa nimistä kuitenkin sisältää ”✓”-symbolin, joka varmistaa kyseisten kirjojen olevan lopullisia. Muutamat nimet, kuten ”Kim Jong-il”, vaikuttaisivat siis olevan henkilöitä, joita on ainakin aiottu pyytää tulemaan eläviksi kirjoiksi.

Toimituksemme tulkitseekin, että tänä vuonna kirjoja ovat ainakin: ”moottoripyöräkerhon presidentti”, ”polyamorinen” ja ”mielenterveysongelmien kanssa selviytyjä”.

Mahdollisia muita kirjoja ovat ”Kim Jong-il”, ”In…m julkkis”, ”suomenruotsalainen”, ”…kastaja”, sekä joku, jonka nimi/nimitys alkaa ”F”-kirjaimella.

PÄIVITYS 20:47: Oppilaskunta kiistää Kim Jong-ilin osallistumisen huomiseen Elävään kirjastoon. Muita kirjoja he eivät suostu kommentoimaan.

Kirjatkopio

Muokkasimme löytyneistä papereista vielä selkeämmän version sen tiedon pohjalta, mitä pystyimme palasista päättelemään.

Avatar photo
Toimitus

Lehden intohimoinen toimitus suhtautuu uusiin ideoihin ja kokousnaposteltaviin hyeenamaisella innokkuudella. Toimituksen to-do-listalla ovat Helsingin Sanomien levikin ohittaminen ja maailmanrauhan palauttaminen.