Avainsana-arkisto: ranska

Ristus mikä reissu!

Agora yhteiskuva

Tänä vuonna Tuusulan lukio teki viikon mittaisen yhdistetyn kulttuurimatkan Pariisiin ja Reimsiin. Opiskelijoita oli Tuusulan lukion kolmesta toimipisteestä ja opettajia yhteensä neljä. Hyrylän lukion opettajista osallistuivat Tapio Turpeinen ja Ari Ahokas.

1. päivä

Matkaan lähdimme Helsinki-Vantaalta perjantaina 12.4 kolmen aikaan, joten olimme illalla perillä. Orlyn kentältä suuntasimme taksikyydillä hotellillemme Pariisin liepeille. Tuo pikkuinen ja hieman rupuinen hotelli toimi porukkamme kotimajana seuraavat viisi päivää.

iphone 818

2. päivä

Aamupalan jälkeen lähdimme innostuneina tutustumaan ensimmäisiin kulttuurikohteisiin, joita olivat Moulin Rouge, Sacre Coeur, Madeleine-kirkko sekä Champs Elyséen päässä sijaitseva Riemukaari. Kuulimme näistä kohteista ja myös muista ranskalaisista asioista opiskelijoiden pitämiä esitelmiä. Sää oli hiukan sateinen, mutta selvästi parempi kuin Suomessa!

Illalla vaelsimme väsyneinä takaisin hotellille, joka alkoi tuntua rankan päivän jälkeen huomattavasti kodikkaammalta kuin saapuessamme sinne ensi kertaa. Ilta kului muihin opiskelijoihin tutustuen.

iphone 1407

3. päivä

Seuraavan päivän aikana näimme monta hyvin kuuluisaa pariisilaista nähtävyyttä, joista mainittakoon Notre Dame, Sainte-Chapellen kappeli ja ihastuttava Luxembourgin puisto.

Notre Dame eli Meidän äitimme oli hyvin vaikuttava. Kiipesimme torniin saakka, ja sieltä näkyi pitkälle yli Pariisin. Kuulimme myös kellojen soiton. Valitettavasti  emme nähneet Notre Damen kellonsoittajaa.

Sainte-Chapellen alakerta oli melko vaatimaton, mutta yläkerrassa avautui upea näkymä. Suuri osa seinistä ja katosta oli lasimaalausten peitossa, ja kirjavien lasien takaa paistava aurinko loi upeita värejä kappeliin. Se loisti violetin, punaisen, sinisen, keltaisen ja vihreän väreissä. Oli hymyilyttävää seurata turistien ihastuneita ilmeitä heidän astuessaan ensi kertaa kappeliin.

Luxembourgin puisto oli yksi lempipaikoistani. Pariisia sanotaan rakkauden kaupungiksi, enkä puistossa vierailun jälkeen ihmetellyt, miksi. Jopa puiston pulut olivat erittäin rakastuneen oloisia ja puiston tunnelma oli ihanan raukea.

Puistossa kuulimme taas muutaman esitelmän, minkä jälkeen porukkamme suuntasi eri kohteisiin. Itse jatkoin kohti latinalaiskortteleita ja eksistentialistisia kahviloita. Siellä kävimme kiinnostavia filosofisia keskusteluita Tapio Turpeisen johdolla pienellä porukalla. Ihastuinkin tähän taiteilijoiden suosimaan alueeseen suunnattomasti.

Illalla ajelimme metrolla vielä hotellille, ja päivä olikin pulkassa.

iphone 984

4.päivä

Aamulla vierailimme jo tuttuun tapaan lähileipomossa ostamassa uunituoreita ranskalaisia herkkuja aamupalaksi. Tankkauksen jälkeen ryhmämme vaelsi kohti Louvren mahtavaa taidemuseota.

Louvre oli valtava ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Samalla sen tarjonta ylitti kuitenkin vastaanottokykymme, ja kulttuurishokki oli melkoinen. Näimme neljän tunnin aikana enemmän kuuluisia maalauksia kuin varmaan koskaan ennen. Suurin mielenkiinto kohdistui luultavasti erääseen maailman kuuluisimpaan maalaukseen, Mona Lisaan. Onnistuin kyynärpäätaktiikkaa käyttämällä näkemään sen vain muutaman metrin päästä, voittajafiilis!

Taulujen symboliikan analysointi oli erittäin antoisaa. Päivä oli kuitenkin melko rankka, joten välillä oli pakko tankata ylihinnoitelluissa kahviloissa verensokerin ylläpitämiseksi.

Museossa kuultiin muutama esitelmä. Tämän jälkeen porukka hajaantui oman kiinnostuksen mukaan neljään eri joukkoon. Osa lähti kohti presidentin asuntoa, osa nauttimaan katukahviloiden nostalgisesta tunnelmasta. Kolmas ryhmä koetti päästä tutustumaan Picasso-museoon, mutta se oli valitettavasti kiinni. Itse lähdin pienessä ryhmässä kohti Champs Elyseésia, jolla tutustuimme huippumuotiin ja parfyymimuseoon.

Illan tullen kaikki ryhmät kertoivat muille seikkailuistaan. Blogiryhmä, johon tuona päivänä kuuluin, jäi vielä päivittämään kokemuksiaan blogiin muiden siirtyessä yöpuulle.

iphone 1128

5. päivä

Poistuimme ensi kertaa Pariisista junalla matkataksemme Versailles’n palatsiin. Tuo mahtipontinen barokkipalatsi uhkui ylväyttä kaikkine kultakoristeluineen ja valtavine puutarhoineen. Huoneita oli enemmän kuin tuhat, ja ehdimmekin nähdä vain murto-osan koko linnan tiloista.

Mielenkiintoinen yksityiskohta, joka kertoi mielestäni hyvin palatsin arkkitehtuuriin suuresti vaikuttaneen Aurinkokuninkaan ajatuksista, oli suuri peilisali. Ludvig XIV rakennutti salin seinät täyteen peilejä, jotta voisi ihastella itseään ohi kulkiessaan. Otimme peilisalissa tietysti peiliteinikuvia.

Aurinkokuninkaan aurinkoteema jatkui myös ulkona puutarhassa, jossa oli paljon esimerkiksi aurinkoaiheisia veistoksia. Puistoalue oli valtava ja hyvin hoidettu. Suihkulähteitä ja vesialtaita oli monta.

Melko rankan Versailles-päivän jälkeen palasimme junalla takaisin Pariisiin.

iphone 1350

6. päivä

Lähdimme aamulla talsimaan kohti metroa erittäin aurinkoisessa ja helteisessä säässä. Suuntasimme Eiffel-tornia kohti. Se on tietysti pakollinen Pariisin-vierailijan kohde, ja monet olivat hyvin innoissaan.

Torni avautui pian upeasti eteemme talojen välistä. Se oli vaikuttava kaukaa, mutta minusta myös hieno läheltä. Kapusin toiseen kerrokseen, samalla kun osa porukasta käytti hissiä. Kiipeäminen toi oman, erityisen fiiliksen, jota ei hissimatkustamisesta saanut.

Näkymät ylimmästä kerroksesta olivat henkeäsalpaavat, vaikka korkeus olikin aika huimaava. Pariisi näyttäytyi allamme sokkeloisena ja kauniina. Fiilikset olivat katossa, tai oikeastaan katon yläpuolella, auringon paistaessa ja tuulen hiljaa puhaltaessa kaupungin korkeimman rakennuksen huipulla.

Paluumatkalla alas korvat menivät paine-eron takia lukkoon, mikä oli aika hurjaa. Alhaalla päädyimme istuskelemaan ihastuttavaan Eiffel-tornin puistoon. Sieltä opettajat löysivät koko porukan ottamasta aurinkoa, ja opettajien patisteluiden jälkeen matka taas jatkui kohti Orsayn museota.

Museovierailu jäi vähän lyhyeksi, sillä seuraavaksi kiiruhdimme kohti kuuluisaa Père-Lachaisen hautausmaata. Matkalla kuitenkin pysähdyimme esimerkiksi vierailemaan rakkauden sillalle ja katukauppoihin, ja valitettavasti hautausmaa oli juuri mennyt kiinni ryhmän saapuessa sinne. Osa ryhmästä kirjoitti Pariisiin haudatulle Jim Morrisonille runon, kun taas osa vietti vapaa-aikaansa shoppaillen.

Hotellille saapumisen jälkeen opiskelijat viettivät iltaa keskenään, ja blogiryhmä kirjoitti blogia, kuten jokainen blogiryhmä aikaisempina iltoina. Tämä oli viimeinen iltamme Pariisissa, ja seuraavana aamuna suuntana olisi Reims.

iphone 1328

7. päivä

Aamu kului vielä nopeiden pakkailujen merkeissä, kunnes taksit tulivat hakemaan meidät juna-asemalle. Sieltä jatkoimme luotijunilla kohti Reimsiä. Matka taittui vain kolmessa vartissa, sillä juna kulki todella nopeasti. Sen huippunopeus oli n. 320km/h.

Reims on pieni ja kotoisa verrattuna sykkivään Pariisiin. Kaupunkimaisema vaihtui nopeasti maaseutumaiseksi. Kevään vehreyden huomasi hyvin.

Reimsin hotellimme oli upea, ja se ylitti odotuksemme moninkertaisesti. Jätettyämme matkalaukut hotellille pääsimme tutustumaan Reimsin kulttuurikohteisiin.

Reimsissä mielestäni upein kohde oli Reimsin Notre Damen katedraali. Se on Pariisin kuuluisaa Notre Damea pienempi, mutta ainakin ulkoa paljon koristeellisempi. Mielestäni se oli myös hienompi.

Heti katedraalin lähellä oleva Taun palatsi oli myös näkemisen arvoinen. Siellä säilytettiin upeita seinävaatteita, jotka kuvasivat muun muassa Raamatun tapahtumia. Matkallamme olleet historianopettajat olivat hyvin vaikuttuneita ja liikuttavan innoissaan.

Palatsivierailun jälkeen jakaannuimme taas ryhmiin. Osa lähti vierailemaan kuuluisissa Mumm’in shampanjatehtaille, olihan Reims shampanja-aluetta. Osa lähti puolestaan tutkimaan Reimsin ostosvalikoimaa.

Viimeisen illan kunniaksi kokoonnuimme yhdessä syömään hotellimme viereiseen ravintolaan. Ruoka ja juoma oli erittäin hyvää, ja koskettavia puheitakin pidettiin. Fiilikset olivat hiukan haikeat, mutta illan edetessä tunnelma kohosi huimasti.

Aamulla hyvin lyhyiden yöunien jälkeen pakkasimme laukut ja itsemme bussiin, jolla kuljimme halki Ranskan maaseudun kohti Pariisin lentokenttää. Matkalla pistäydyimme kuitenkin ensin Provinsin keskiaikaisessa kylässä syömässä ja ajoimme halki kuuluisien shampanja-alueiden. Pääasiallinen vierailukohteemme oli kuitenkin vaikuttava Fontainebleaun renessanssipalatsi. Väsymyksen takia paikkaan tutustuminen vähän kärsi, mutta päivä oli kuitenkin mukava.

Pian saavuimme hiukan kiireessä kentälle, ja kotimatka saattoi alkaa. Kone oli perillä Suomessa keskiyön tietämillä. Matkamme aikana Suomenkin kevät oli edennyt, ja oli ihan mukavaa palata jo kotiin, vaikka Ranskaa tuleekin ikävä.

Agora-matka oli ikimuistoinen. Ensikertalaisena sain erittäin hyvän kuvan Pariisista ja myös Reimsistä. Haluan ehdottomasti vielä palata tuohon kiehtovaan maahan! Voin myös suositella ensi vuoden Agora-matkaa kaikille, joita vähääkään kiinnostaa tutustua uuteen maahan, kulttuuriin ja ihmisiin.