Oppilaskunnan uusi hallitus valittiin yksimielisesti

Oppilaskunnan uusi hallitus valittiin yksimielisesti

Young money cash money. Uudesta hallituksesta poseeraamaan suostuivat rahastonhoitaja Otto Rikka (vas.), puheenjohtaja Sini Pietiläinen ja varapuheenjohtaja Sebastian Karling. Mafialta vaikuttava hallitus vaikuttaa Hyrylän lukiolaisten elämään monella tapaa. Vartti-järjestelmä on yksi viimeisimmistä hallituksen ansioista. Kuva: Miika Kosloff

Hyrylän lukion oppilaskunnan hallitus äänesti tiistaina 11.12. tulevan 2013 vuoden hallituksen yksimielisesti.

Puheenjohtaja ja abiturientti Julia Pelin astuu syrjään, ja uudeksi puheenjohtajaksi nousee toisen vuoden opiskelija Sini Pietiläinen. Pietiläinen oli puheenjohtajakisan ainoa ehdokas.

– Tulevana hallitusvuotena aiomme kuunnella entistä enemmän opiskelijoiden ideoita ja sitä kautta pyrimme uudistamaan lukiotamme, uusi puheenjohtaja Sini Pietiläinen summaa.

Varapuheenjohtaja ja abiturientti Varia Kaitilan paikalle hallituksessa äänestettiin toisen vuoden opiskelija Sebastian Karling.

Rahastonhoitaja ja kahvikoneesta vastaavan Joona Kosloffin tilalle äänestettiin poikkeuksellisesti ensimmäisen vuoden opiskelija Otto Rikka. Rikka pyrkii aktiivisuudellaan ja ideoillaan kasvattamaan hallituksen kassaa ja parantamaan kouluviihtyvyyttä.

Sihteeriksi valittiin Elisa Siukon tilalle Lidia Kaitila ja hallituksen postinkantajaksi Oskari Mantereen paikalle Pyry Aalto.

Rivijäseninä ensi vuoden hallituksessa ovat Rasmus Tonteri, Ella Heikkilä, Oskari Mantere, ja Elisa Siuko.

Oppilaskunnan hallituksen ohjaavana opettajana toimii Tapio Turpeinen.

Avatar photo
Toimitus

Lehden intohimoinen toimitus suhtautuu uusiin ideoihin ja kokousnaposteltaviin hyeenamaisella innokkuudella. Toimituksen to-do-listalla ovat Helsingin Sanomien levikin ohittaminen ja maailmanrauhan palauttaminen.