Kirjailijavierailulla Karo Hämäläinen

Kirjailijavierailulla Karo Hämäläinen

IMG_4825Tänä vuonna, koulussamme jo perinteeksi muodostunut Aleksis Kiven-päivän ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi järjestettävä kirjailijavierailu pidettiin 9.10.2015. Tällä kertaa vieraaksemme saapui Karo Hämäläinen, joita minä, Teemu Kivikero, ja Nora Raahenmaa, saimme haastatella. Hämäläinen on tunnettu erityisesti lasten- ja nuortenkirjailijana, mutta hän on kirjoittanut myös useita aikuisille lukijoille suunnattuja teoksia, kuten finanssitrilleri Erottajan (2011) ja Ilta on julma (2013). Tuntia ennen haastattelua saavuimme auditorioon kulissien takana hääränneiden, äidinkielen opettaja Minna Pessa-Makkosen ja tekniikkavastaavien Markus Hyytisen ja Jukka-Pekka Pesosen kanssa valmistelemaan lavaa ja käymään haastattelua läpi.

Hämäläinen saapui pyörällä Helsingistä puolisen tuntia ennen haastattelun alkamista ja kertoi ajaneensa ensin koulun ohi keskustaan saakka. Hän oli mukava, huumorintajuinen ja innoissaan kohta alkavasta haastattelusta.

Sali alkoi täyttyä Hämäläisen valitseman J. Karjalaisen musiikin soidessa taustalla. Pian sali oli tupaten täynnä ja äidinkielen opettajamme Salla Launimaa piti avauspuheenvuoron. Puheenvuoron jälkeen oli meidän vuoromme nousta lavalle, kaikkien tuijottaessa. Perhoset lentelivät vatsassa. Muutamien ensimmäisten – tuttuun tapaan opiskelijoilta kerättyjen – kysymysten jälkeen jännitys alkoi hävitä, ja pian haastattelu olikin jo ohi.

Haastattelun jälkeen opiskelijat säntäsivät välitunneille, mutta me jäimme kyselemään vielä muutaman jäljelle jääneen kysymyksen, joita ei ehditty esittämään:

Mitä ajattelet pääministeri Sipilästä?

-Sipilä on jees. Hän tekee asioita rohkeasti, mutta herää kysymys, mennäänkö liian vauhdilla? Sipilää yksityisesti tuntevien perusteella hän on fiksu ja kelpo ihminen.

Mikä leikki on paras? (esim. hippa, piilonen tms.)

-Lastenlaulun sanoin: “Tämä leikki kaikkein paras leikki on!”

Menisitkö Big Brotheriin?

-Ai ilmasen viinan toivossa! :D Hyväntekeväisyyden puolesta voisinkin, mutta muuten en jaksais.

HIFK vai Jokerit?

-Mikkelin jukurit, kiitos! Ens vuonna SM-liigassa!

Onko äidinkielen ylioppilaskoe liian vaikeaa tasoltaan?

-Oma oli hölömö, mutta nykyään en tiedä…

Millaisen vaikutelman olet saanut lukiostamme?

-Täällä on ilosta ja nuorekasta. Lukiot on yleensäkin jees, sellaisia aikuisempia. Ala-asteellakin on kiva käydä, kun lapset on pirteämpiä ja innokkaita. Yläaste on helvettiä!

Avatar photo
Teemu Kivikero