Ray Bradburyn ”Fahrenheit 451” (1953) kertoo maailmasta, jossa kirjallisuus on ankarasti kiellettyä ja jossa loputtoman viihteen virtaan turtuneet ihmiset ajetaan yhä kauemmaksi kriittisen ajattelun ja tiedon ääreltä. Romaanin päähenkilö Guy Montag on palomies, jonka pelonsekaista ihailua herättävä työ on 2020-luvun jälkeisessä dystooppisessa maailmassa tulipalojen sammuttamisen sijaan niiden sytyttäminen. Vaaralliset ja väheksytyt kirjat valellaan paksulti kerosiinilla, ja samalla hankkiudutaan tehokkaasti eroon kaikista valtaapitävien näkemysten vastaisista ajatuksista – tai varmistetaan, ettei niitä lainkaan herää. 1950-luvulla kirjoitettu sensuurista ja vallasta kertova dystopia kuvaa vavahduttavan terävästi nykyihmisen keskeistä ongelmaa: viihdettä on niin valtavasti tarjolla, ettei kirjoihin keskittyminen saati yhteiskunnallisten asioiden itsenäinen pohdiskelu kannata. Hedonismi ja mukavuudenhalu vievät huolestuttavan usein voiton kriittisestä ajattelusta niin Montagin lähipiirissä kuin nykymaailmassakin.
Romaanin yhtäläisyydet nopeatempoiseen, suuryritysten algoritmien ehdoilla elävään nykymaailmaan ovat hälyttäviä. Kirjan maailmassa autoritarismi ei suinkaan lähde liikkeelle vallanpitäjistä itsestään vaan ihmisen taipumuksesta mukavaan ja helppoon elämään: ”’Klassikot typistettiin vartin pituisiksi radio-ohjelmiksi, sitten parin minuutin kirjakatsauksiksi ja lopulta kymmenrivisiksi hakusana-artikkeleiksi. – – Lastentarhasta yliopistoon ja taas takaisin lastentarhaan. Siinä älyllisen kehityksen koko kuva kuluneen puolen vuosituhannen ajalta (s. 77).'” Mitä ytimekkäämmin tieto ilmaistaan, sitä vähemmän tarvitsee hieroa omia aivonystyröitään. Vastaavasti nykymaailmassa tiedonhaun taidot ovat typistyneet ja tiedonlähteet huomattavasti yksipuolistuneet. Minkä tähden pitäisi lukea pitkä uutinen, kun aiheesta kertova parinkymmenen sekunnin mittainen Tiktok-video on nopeampaa katsoa? Miksi tulisi etsiä itse tietoa internetin tai tietokirjojen syövereistä, kun aiheesta voi saada kahden virkkeen tekoälytiivistelmän? Dopamiinipiikit sekä nopea ja hyvin pinnallinen ymmärrys vievät siis nykyäänkin voiton työtä ja vaivannäköä vaativasta kriittisestä ajattelusta, mikä osaltaan ajaa nykyihmistä lähemmäs Bradburyn luomaa maailmaa.
Turruttavan viihteen haittojen ohella romaani ottaa vahvasti kantaa sensuuriin, joka puhuttaa nykyaikanakin. Bradburyn mukaan ”Fahrenheit 451” perustuu tosiasioihin, mikä näkyy sekä romaanin julkaisuajankohdassa että vuonna 2025. Natsien noustua valtaan 1930-luvun Berliinissä poltettiin roviolla valtava kasa valtaapitävien mielestä vääräoppisuutta edustavia kirjoja. Toisen maailmansodan jälkeen julkaistun ”Fahrenheit 451:n” päähenkilöstä käytettävä nimi ”Montag” on saksan kieltä ja tarkoittaa maanantaita, mikä on kirjojen polttamisen lisäksi toinen Bradburyn viite natsi-Saksaan ja 1930-luvulla riehuneeseen sensuuriin. Tiedon rajoittaminen ja autoritarismi eivät kuitenkaan ole valitettavasti vain menneiden tuulten havinaa. Esimerkiksi Yhdysvallat on huolestuttava oppikirjaesimerkki kohti autoritarismia ja sananvapauden rajoittamista liikkuvasta valtiosta: uudelleen valtaan valittu Donald Trump republikaanikannattajineen pyrkii edistämään konservatiivista ideologiaansa puuttumalla haitalliseksi katsottuun tietoon. Muun muassa Floridan koulujen kirjastoista on poistettu konservatiivivanhempien toivomuksesta seksuaalisuutta, rotua ja historiaa käsitteleviä teoksia. Sensuurin kohteeksi on joutunut esimerkiksi juutalaisvainoista kertova Anne Frankin päiväkirja. Jopa kaupallistuneessa ja viihdekeskeisessä nykymaailmassa kirjoja pidetään uhkana, mikä entisestään korostaa lukemisen ja itsenäisen ajattelun tärkeyttä.
Nykymaailman teknologiset aikaansaaannokset ja tiedon paljous ovat pitkälti sinnikkäiden ja äärettömän tiedonjanoisten tieteilijöiden ja tutkijoiden aikaansaannosta. Uskontojen tai poliittisten ideologioiden joustamattomiin näkemyksiin tyytyminen ei olisi johtanut mihinkään. Romaani argumentoi vahvasti kriittisen ja monipuolisen ajattelun tärkeyden puolesta. Erityisesti Montagin hahmo kuvastaa ihmiselle perustavanlaatuisen tärkeää luonteenpiirrettä: uteliaisuutta. Montagilla on kunnioitettu työ ja puoliso, ja hänen ulottuvillaan on loputtomasti ajanvietettä. Siitä huolimatta mies alkaa epäillä ympäröivää yhteiskuntaa ja sen sanelemia sääntöjä. Lopulta Montag löytää muita kaltaisiaan: kirjoja lukevia, hiljaista ja hidasta kapinaa harjoittavia humanisteja. Miesjoukon lukemat kirjat säilyvät muistissa ja siirtyvät kirjallisuutta vainoavassa yhteiskunnassa eteenpäin suullisena perimätietona. Montagin matkassa suullisen kirjaston luokse piilee romaanin toivonkipinä: tietoa ei voida taltuttaa täysin edes kirjoja polttamalla. Suullinen kirjasto on allegoria tiedolle, joka siirtyy vaikeistakin olosuhteista huolimatta lopulta eteenpäin.
Bradburyn romaani sijoittuu sodan partaalla tasapainottelevaan tulevaisuuden Pohjois-Amerikkaan, mitä olisi syytä pitää moderneja demokratioita koskevana varoituksena. Ajattelua ei rajoiteta vain Venäjällä ja Pohjois-Koreassa, vaan autoritääriset ideologiat ujuttautuvat yhä enemmän itseään edistyksellisinä pitäviin länsimaihin. Tiedon rajoittamattomuus on ihmiskunnan elinehto, josta on syytä pitää kiinni. Autoritarismia ja sensuuria kohti lipunut maailma ei loputtoman viihteen virran kauttakaan tee kenestäkään aidosti onnellista. Tiedon rajoittaminen ei ehkäise Montagin vaimon tai muiden dystopiassa elävien itsemurhayrityksiä eikä tee muuta kuin entisestään kasvata todellisessa maailmassa vallitsevaa eripuraa. Suoratoistopalvelujen ja sosiaalisen median keskellä elävän nykyihmisen on oltava valmis tarttumaan tiedon ja itsenäisen ajattelun hedelmään. Jos ihminen ei ajattele itse vaan valitsee Bradburyn teoksen sivuhahmojen tavoin keinotekoisen viihteen ja pinnallisen, valmiiksi pureksitun tiedon, joku muu ajattelee hänen puolestaan. Tällöin aikoinaan sivistyksen saralla kukoistanut maailma on lähempänä Bradburyn luomaa tulevaisuuden uhkakuvaa kuin kukaan aavistaakaan.
