Huhtikuussa saimme vieraita Espanjasta

Huhtikuussa saimme vieraita Espanjasta

22

Kaikki projektilaiset yhdessä (Kuva Kari Jurva)

Perjantai 21.4.

Lähdimme koulusta ennen viimeisten tuntien loppumista hakemaan espanjalaisia vieraitamme Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Lento oli myöhässä noin tunnin. Espanjalaisten saavuttua jokainen meni vieraansa kanssa kotiin, ja illalla tapasimme toisemme erään suomalaisen kotona. Katsoimme Greasea, ja eräs espanjalainen maistoi myös salmiakkia – reaktio ei tosin ollut positiivinen.

 

Lauantai 22.4.

Aamu alkoi leppoisasti suomalaisella aamupalalla jokaisen kotona. Syötyämme oli aika valmistautua Helsinkiin lähtöä varten, sillä olimme sopineet tapaavamme koko porukan Kampissa puoliltapäivin. Kampista suuntasimme Tuomiokirkolle, minkä jälkeen porukka jakaantui pienempiin ryhmiin. Käytyämme ostoksilla jokaisen vatsa kurni jo ja suuntasimmekin syömään. Syönnin jälkeen palasimme Tuusulaan ja tapasimme koko porukalla erään suomalaisen luona.

 

Sunnuntai 23.4.

Sunnuntaina heräilimme rauhassa ja söimme aamiaista. Päivällä menimme porukalla Kuusijärvelle, jossa osa espanjalaisista ja osa suomalaisista meni saunaan ja uimaan. Espanjalaiset vieraat olivat innoissaan saunasta ja kylmästä järvivedestä. Illalla kokoonnuimme jälleen erään suomalaisen luona.

(Kuva Salla Launimaa)

Maanantai 24.4.

Maanantaiaamuna toivotimme espanjalaiset oppilaat tervetulleeksi kouluumme ja pidimme heille tervetuliaisohjelman, jonka jälkeen espanjalaiset menivät Sirje Grönholmin pitämälle liikuntatunnille. Puolen päivän aikaan lähdimme Nuuksioon bussilla. Nuuksiossa meillä oli opas, jonka kanssa kävelimme noin neljän kilometrin pituisen lenkin. Pysähdyimme myös paistamaan ja syömään makkaraa sekä juomaan kahvia. Evästettyämme palasimme bussille, joka vei meidät takaisin Tuusulaan. Tehtyämme hieman koulutehtäviä suuntasimme illalla Vantaan Flamingoon keilaamaan.

 

Tiistai 25.4.

Menimme ensimmäiselle oppitunnille täysin normaalisti, ja espanjalaiset tulivat mukaamme. Ensimmäisen tunnin jälkeen siirryimme köksänluokkaan tekemään suomalaista perinneruokaa: karjalanpiirakoita. Köksäntunnin jälkeen lähdimme Superparkiin, jossa vietimme muutaman tunnin. Sieltä jatkoimme Jumboon, jossa espanjalaiset tekivät vielä viimeiset ostoksensa ennen kotiinlähtöä.

(Kuvat Salla Launimaa)

Keskiviikko 26.4.

Menimme ensimmäiselle tunnille espanjalaiset mukanamme. Tämän jälkeen pidimme espanjalaisille lopetusohjelman, joka koostui Suomi-kahootista sekä siman ja munkkien syönnistä. Lopetusohjelman jälkeen suuntasimme ulos, jossa lentokentälle suuntaava bussi jo odotti. Hyvästelimme vieraamme rakeiden saattelemana ja muutama kyynelkin vierähti poskelle yhdellä jos toisellakin.

Avatar photo
Vilhelmiina Loppukaarre

Golfia pelaava ja kirjallisuudesta sekä elokuvista kiinnostunut kakkonen Tuusulasta.