Urheilu ja koulu ovat kaksi maailmaa, joiden yhdistäminen tuottaa usein vaikeuksia. Urheilijan elämää on vaikea yhdistää lukio-opiskeluun. Vaikka usein oletetaan, että hyvinhän aikaa on koulun jälkeen tehdä koulutehtävät ja siirtyä siitä treeneihin, asia ei kuitenkaan ole näin. Niiden välillä tasapainottelu on vaikeaa, etenkin silloin, kun haluaa menestyä molemmissa. Jos panostaa kouluun, jää usein treenaaminen vähemmälle. Puolestaan, jos panostaa treenaamiseen, jäävät koulutehtävät vähemmälle ja numerot laskevat. Lukiota käyvän urheilijan elämään kuuluu paljon valintoja näiden kahden välillä.
Aikataulutus täytyy tehdä useimpina päivinä minuutilleen heräämisestä lähtien, jotta saa tehtyä kaiken, mitä pitäisi. Kaikki välitunnit ja muut välit käytetään koulutehtävien tekemiseen, mutta silti paljon tehtäviä jää kotiin. Jos treenit alkavat heti koulun jälkeen, ne päättyvät sen verran myöhään, että koulutehtävät täytyy tehdä iltamyöhään ja unen määrä jää vähäiseksi. Puolestaan treenien alettua illalla tehtävät täytyisi tehdä heti koulun jälkeen, vaikka se usein tuntuu kovin kuormittavalta. Kahdeksan tunnin koulupäivän päätteeksi, kun tekee kaksi tuntia koulutehtäviä, jonka jälkeen treenaa vielä seuraavat kaksi tuntia, on aika puhki. Kun tähän vielä lisää kokeisiin lukemisen, ovat päivät niin täynnä, ettei vapaa-aikaa yksinkertaisesti ole. Pitkällä aikavälillä tämä käy niin uuvuttavaksi, ettei energiaa riitä mihinkään, etenkin kun tuntuu, että päivässä eivät riitä tunnit nukkumiselle.
Jos haluaisi nukkua enemmän, täytyisi jättää treenit tai koulutehtävät välistä, vaikka kumpikaan vaihtoehto ei ole houkutteleva. Treenit ovat ainoa aika päivästä, jolloin saa mielen pois koulusta, ja jos sen jättää pois, elämässä ei ole muuta kuin koulu. Jos puolestaan jättäisi koulutehtävät välistä, ne kasaantuisivat nopeasti ja kursseja keskeytyisi. Tämä aiheuttaa tavoitteelliselle ihmiselle, niin urheilussa kuin opiskelussakin, vaikeuksia valita. Useimmiten aika revitään sitten yöunista. Unesta vähentäminen on huono asia urheilijalle palautumisen kannalta, mutta se tuntuu silti parhaimmalta ja helpoimmalta valinnalta. Huono palautuminen laskee suorituskykyä urheilussa, mutta lyhyiden yöunien vaikutus näkyy nopeasti myös kouluelämässä.
Sen lisäksi, että nukkumiselle ei ole aikaa, ei myöskään omalle vapaa-ajalle löydy kalenterista sopivaa väliä. Kavereita ei ehdi nähdä, perheen kanssa ei ehdi viettää aikaa, eikä aikaa itselle ole. Sosiaalinen elämä tapahtuu koulussa ja treeneissä, joissa se rajoittuu kuitenkin paljon. Oppitunnilla pitäisi keskittyä, mutta joskus se menee kuulumisten vaihtoon, koska se voi olla ainoa hetki päivässä, kun kavereiden kanssa ehtii juttelemaan. Treeneissä lämmittelyn jälkeen pitäisi olla täysi keskittyminen tekemiseen, jotta voi kehittyä, mikä on toki helpompi toteuttaa, koska urheilu on kuitenkin jokaisen oma valitsema aktiviteetti. Silti se on joskus vaikeaa. Koska sosiaalinen elämä on niin rajoittunut, on yksinäisyyden tunne yleistä. Siinä, missä muut kaverit suunnittelevat, mitä viikonloppuna tehtäisiin, oma vastaus on aina “treenit”, “peli” tai “koulutehtäviä”. Aikaa muulle ei vain yksinkertaisesti ole.
Kiire aikataulu ja lukuisat tehtävät sekä paine suoriutua urheilulajissa aiheuttaa valtavan määrän stressiä, jota on vaikea hallita. Itseltään liikaa vaatiminen on huono asia, mutta sitä tulee tehtyä kaiken aikaa, jokaisessa kokeessa, arvioitavassa työssä, pelissä ja treenissä. Tämä johtaa nopeasti pettymyksiin, jos haluttua menestystä ei tulekaan. Koska elämä rakentuu aika lailla kokonaan koulun ja urheilun ympärille, tuntuu vielä pahemmalta tehdä niissä virheitä. Näissä tilanteissa riittämättömyyden ja huonouden tunne valtaa nopeasti kehon ja mielen. Perfektionismi on siis tässä yhteydessä huono asia. Toisaalta voisi jopa sanoa, että olen itseni tähän pisteeseen laittanut.
Kun lähtee miettimään urheilijan uraa, tulee nopeasti vastaan kysymys siitä, kuinka pitkälle se voi viedä tai kuinka pitkään se jatkuu. Onko kaikki tämä kiire, yksinäisyys ja stressi vaivan arvoista? Näihin kysymyksiin olisi mahtavaa saada vastaus etukäteen, mutta se ei vain ole mahdollista. Välillä tuntuu niin turhauttavalta, kun ei tiedä edes, miksi kukaan laittaisi itseään selviämään tästä kaikesta. Rakkaus omaa lajia kohtaan ja tavoitteet unelma-ammatista ovat niin suuret, että täytyy vain jaksaa. Pelko uupumisesta käy mielessä useasti, mutta on niin vaikea päästää irti unelmasta tai lajista, jota on koko elämänsä harrastanut. Tuntuu jopa siltä, että jos lopettaisin lajini, pettäisin samalla myös itseni.
