On 20. tammikuuta vuonna 2023. Kävelen keskeneräisellä ja sokkeloisella rakennustyömaalla Monion kolmannessa kerroksessa keltainen kypärä, huomioliivi ja suojalasit päällä. “Miksi tuossa on lavuaari ja hana?” mietimme yhdessä kavereiden kanssa. Rakennuksessa oli myös paljon muuta ihmetyksen aihetta, mutta lavuaarit ja työtasot herättivät heti mielleyhtymän keittiöstä. Päällimmäinen ajatus Moniossa käynnin jälkeen oli pelko siitä, miten osaisin suunnistaa luokasta toiseen. Ajatukseni muuttui todelliseksi haasteeksi, kun elokuussa oli aika astella valmiiseen Monioon. Epäilykseni osui oikeaan, ja ensimmäiset päivät ja viikot Monion käytävillä olivat yhtä harhailua. Uskon, että upouudessa rakennuksessa oli myös muita harhailijoita.
Nyt tuntuu epätodelliselta, helpottavalta ja haikealta. Sokkeloiselta tuntuneessa Moniossa on vietetty jo kohta kolme vuotta, ja yhteinen opintomatka on tulossa päätökseen. Aika tuntuu pitkältä, mutta opiskelun ja tapahtumien ohella aika on huomaamatta lähestynyt loppuaan. Vaikka lukioaika on pian historiaa, muistot erilaisista tapahtumista säilyttävät Monion ikuisesti mielessä. Mitä kaikkea kolmen vuoden aikana on tapahtunut?
Helmikuussa koulun Kartano-salin valokeilat kohdistuivat lukuisiin frakkeihin ja värikkäisiin tanssiaismekkoihin. Joillekin lukion yksi odotetuimmista hetkistä oli vihdoin todellista. Avaustanssin musiikiin kajahtaessa jokainen uppoutui tanssiin, mikä teki esityksestä haavekuvien kaltaisen yhteisöllisen kokemuksen. Glitteri koristi lattiaa, tarttui helmasta toiseen ja kimalsi näyttävästi tanssien luomassa pyörteessä. Tanssiharjoituksissa palautetta saaduilla askelvirheillä ei ollut enää suurta merkitystä. Tärkeintä oli nauttia ainutlaatuisesta päivästä ja luoda mieleenpainuvia muistoja.
Päivää värittivät päättyneen odotuksen tuomat onnellisuus ja haikeus. Tanssipäivät eivät olleet pelkästään näyttävien asujen loistoa ja nopeita askelsarjoja. Muistikuvani sisältävät tanssien lisäksi paljon yhteisöllisyyttä. Jos joku tarvitsi apua mekon kiristyksessä tai puvun asettelussa, sitä oli tarjolla. Erityisen päivän ja sen tuomien kokemusten siivittämänä, jokainen oli valmis tekemään siitä kaikille unohtumattoman elämyksen.
Tanssin pyörteistä selvittyä alkoi armoton lukeminen syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Monille ensikosketus virallisiin koetilanteisiin saattoi aiheuttaa erinäisiä fysiologisia oireita. Vaikka oma ensikosketus oli jo edellisenä keväänä, stressiltä ja jännitykseltä ei voinut välttyä. Kirjoitusaamuina koulun etuovelta mukaan lähtenyt muovinen kori täyttyi mitä herkullisimmilla eväillä. Koesalissa hellittämättömästä jännityksestä huolimatta makuelämys oli vähintäänkin taattu. Suorittamisen paineessa saattoi toki tulla hetkiä, jolloin olisi ollut järkevämpää pitää taukoja eväiden parissa kuin ahertaa tehtäviä sitkeällä asenteella.
Tässä hetkessä realisoitui myös se, että lukio on pian taputeltu. Enää olisivat jäljellä kevään ylioppilaskokeet ja perinteinen penkkaripäivä, jolloin kääreisiin pakattujen karkkien heittely ympäriinsä on hetkellisesti sallittua. Jos syksyn kirjoitusten jälkeen sai huokaista hetken helpotuksesta, oli seuraava stressin aihe horisontissa. Mihin asuun pukeudun penkkareina? Ryhmäasu? Itse tehty?
Penkkaripäivänä koululle saapuneet hahmot tuottivat vaikeuksia tunnistaa, kuka puvun alla oikeasti on. Vitsikkäiden ja nerokkaiden abilakanoiden lisäksi abiturienttien asuvalinnat herättivät myös suunnatonta ylpeyttä. Perinteisten asujen lisäksi luomuksista paistoi todellinen luovuus ja vaivannäkö. Oli ironista ajatella, että noin vuosi sitten olimme parhaat päällä edustamassa itseämme ja tanssimassa koulun salissa. Nyt seisoimme kuorma-auton lavalla hieman poikkeuksellisemmassa asustuksessa ja heittelimme karkkeja, minne ikinä ne sattuivat lentämään. Penkkariajelun jälkeen useat opiskelijat suuntasivat terminaaliin, josta matka jatkui abiristeilylle.
Irtioton jälkeen täytyi pian jo laskeutua takaisin arkeen. Tavanomaiset koulupäivät oli kuitenkin jo suoritettu, mikä mahdollisti täysin alkaneeseen lukulomaan syventymisen. Omalla kohdallamni tämä tarkoitti lukusuunnitelman raapustamista. Suuntaa antava suunnitelma ei ole täydellinen, mutta havainnolistaa visuaalisesti, kuinka paljon aikaa on ja miten opiskelu kannattaa ajoittaa. Erityisesti itse käsintehdyt suunnitelmat ja muistiinpanot toimivat oman opiskeluni tukena. Kaikille jatkuva papereiden selailu ja käsin kirjoittaminen ei ole toimivin menetelmä, mutta tärkeintä on ehkä juuri löytää itselle toimivat tavat ja ylipäätään halu opiskella.
Lukuloman aikana on kertynyt useita kymmeniä muistiinpanopapereita selityksineen ja piirroksineen. Toiveena olisi, että niistä voisi olla apua vielä jatko-opinnoissa. Lukeminen itsessään ilman muuta toimintaa on psyykkisesti kuluttavaa. Koulun tarjoamat matematiikan iltalaskut ja muut kertaustilaisuudet ovat pitäneet oppimisessa myös sosiaalisen ulottuvuuden. Tehtävien pohtiminen yhdessä tuo vaihtelua lähes yksinäiseen ahkerointiin. Toisaalta ajatusten vaihtaminen ystävien ja opettajien kesken purkaa myös jännitystä. Vaikka lopullinen suoritus on itsestä kiinni, on huojentavaa, että ympärillä on laaja tukiverkko ja autenttista vertaistukea.
Viime hetket ennen kevään kirjoitusten alkamista ovat virallisesti käsillä. Isoille taikatempuille ei ole enää juurikaan aikaa, ja kirjoitusten lähestyminen on oikeastaan jopa rauhoittavaa. Pian luku-urakka on ohi ja mieleen jääneet asiat joutuvat vielä kerran koetukselle.
Ensimmäinen Moniossa lukion aloittanut vuosiluokka valmistautuu parhaillaan viimeiseen isoon urakkaan ennen valmistumista. Monio on pian siis virallisesti testattu ja jatkoon menee. Uudet tilat ja toimintaperiaatteet tuottivat aluksi harmaita hiuksia, mutta onneksi se oli vain muutamien viikkojen vaihe. Pian on taas aika tehdä tilaa uusille opiskelijoille ja päästää valmistuneet opiskelijat kohti uusia haasteita. Mieleen jääneiden tapahtumien lisäksi Monio on auttanut rakentamaan elinikäisiä ystävyyssuhteita ja tarjonnut toimivan sekä viihtyisän ympäristön oppimiselle. Vielä ylioppilaskirjoitusten ajan pääsemme tuntemaan Moniossa vallitsevan tunnelman. Seuraava odottamisen arvoinen hetki siintää jo ajatuksissa: toukokuun lopussa pääsemme toivottavasti painamaan valkolakit päähämme.
