Rakastan taidetta. Taiteen kautta voidaan juosta karkuun todellisuutta tai tuoda se aivan nenän eteen. Taiteen lajeja on riittämättömiin, ja taide antaa jokaiselle jotain. Itselläni on takana tanssitaustaa, teatteria, valokuvausta, yli…
Mitä pitää ajatella ennen lävistyksen ottamista?

Lävistykset ovat olleet jo muutaman vuosikymmenen ajan asia, joka tulee aina välillä takaisin muotiin. Jo muutaman vuoden ajan niistä on taas tullut suuri juttu, ja viime vuosien ajan todella moni alkoi hankkia lävistyksiä itselleen, esimerkiksi nenäkorun, septumin, napakorun tai rustokoruja.…
Suomen matka jääkiekon maailmanmestaruusturnauksessa

Seurasitko jääkiekon maailmanmestaruuskisoja? Useat varmasti seurasivat, ja osa saattoi olla pettyneitä Leijonien tulokseen turnauksessa. Käsitellään Leijonien matkaa nyt uudelleen, kun pystymme katsomaan asiaa objektiivisemmin. Suomi – Etelä-Korea 8–1 voitto!…
Valo ja varjo

Varjostus luo tunnelmaa kuviin. Piirtäessä tai maalatessa varjostusten tekeminen on tärkeä taito aidon näköisen piirroksen luomiseksi. Kuitenkin piirtäessä voi itse määritellä, mistä valo tulee ja minne varjot syntyvät, mutta valokuvatessa…
Rotuesittely: amerikankarvatonterrieri

Amerikankarvatonterrieri (lyhenteeltään AHT eli American Hairless Terrier) on älykäs ja energinen koira. Se on saanut karvattomuutensa molemmalta “kaljugeeniä” kantavalta karvattomalta vanhemmaltaan. Rotu tunnetaan karvattomana, mutta karvallisiakin yksilöitä on. Ensimmäinen karvaton AHT…
Turvakurssi opettaa tärkeitä asioita

Pienen irtioton normaalista arjesta ja koulutyöstä sai helposti koulumme järjestämällä turvakurssilla. Ilmoittauduin turvakurssille kavereideni kanssa heti kun rehtorin viesti Wilmaan ilmaantui. Turvakurssi kuulosti jännittävältä, enkä malttanut odottaa sinne pääsyä! …
NHL-runkosarjan onnistujat ja epäonnistujat

NHL:n runkosarja on loppumassa. Tätä artikkelia kirjoittaessa joukkueilla on jäljellä yksi tai kaksi ottelua. Tässä artikkelissa tarkastelen ajatuksiani ennen runkosarjan alkua kirjoittamastani artikkelista. Joukkueet luokitellaan kahteen ryhmään, onnistujiin ja epäonnistujiin,…
Paloja Kauhajoelta

Vietin pääsiäislomani Pohjanmaalla Kauhajoella ystäväni luona. Vietettyäni melkein viikon metsän keskellä, alkoi melkein väkisinkin mieli ihmisten ilmoille. Onneksi Kauhajoella on pienehkö keskusta, jossa on muun muassa muutamia kauppoja, kirkko ja…
Kiinnostavatko lääketieteet? Meilahden opettavainen kampuspäivä avasi silmiä jatko-opinnoille

Tuusulan lukion opo2-kurssilla järjestetään keväällä erilaisia kampuspäiviä, joiden kuuluisi vähän avartaa erilaisia jatko-opiskelusuuntia ja -mahdollisuuksia meille nuorille. Ensimmäinen kampuspäivä sijoittui Helsingin yliopiston Meilahden lääketieteelliseen tiedekuntaan. Lähdimme koululta tilausbussilla yhdessä Jokelan…
Maaliviiva häämöttää!

Perjantait ovat aina ihania, mutta tämä perjantai on omaa luokkaansa: viimeinen preliminäärikoe ja näin ollen myös viimeinen päättöviikko lukiossa on takana. Jee! Viisi kuuden tunnin harjoitusylppäriä antoivat esimakua tulevasta koitoksesta…